Geo-lehden elokuun numerossa 2009 esitellään ”villejä visioita ilmastonsuojelun hyväksi” (artikkeli löytyy myös lehden netti-sivuilta). Tutkimusjäänmurtaja Polarsternin tutkijat epäonnistuivat yrityksessään kasvattaa keinotekoista leväkukintoa Eteläisellä jäämerellä, jonka tarkoituksena oli sitoa ilmakehän hiilidioksidia. Yhdysvaltalainen tähtitieteilijä Roger Angel taas ehdottaa ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi piilevyistä valmistettua valtavan suurta aurinkovarjoa, joka sijoitettaisiin Auringon ja Maan väliin. Ilmaston pelastamista suunnitellaan myös alumiinisten ilmapallojen avulla sekä voimistamalla pilvien muodostumista. Artikkelin lopussa mainitaan kuitenkin ympäristönsuojelijoiden kritisoineen näitä ”futuristisia suurprojekteja” siitä, että niissä ei huomioida hiilidioksidipäästöjen hillitsemistä uusien käyttövoima- tai tuotantotekniikoiden avulla, jotka tuottaisivat päästöjä vanhoja tekniikoita vähemmän.
Ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tarvitaan kuitenkin muutakin kuin uusia tekniikoita ja utopistisia suunnitelmia. Myös omilla valinnoilla ja teoilla voi ehkäistä ympäristön saastumista. Jokainen voi istuttaa vuodessa yhden puun ja reipastua kävelemään tai pyöräilemään kouluun ja työpaikalle. Julkinen liikenne on autoa parempi vaihtoehto ja autolla ajaessa kannattaa suosia kimppakyytejä ja välttää tyhjäkäyntiä. Vanhoista verhoista saa uusia vaatteita ja kirpputorilta voi tehdä löytöjä. Kotimaiset tuotteet ja lähiruoka eivät rasita niin paljon ympäristöä kuin tuontituotteet, sillä kuljetusmatkat lyhenevät. Vettä kannattaa säästää niin suihkussa kuin hampaita pestessäkin ja jätteet on muistettava kierrättää. Ei kannata myöskään tuijottaa liikaa ”parasta ennen”-päivämääriä, sillä ruokaa menee turhaan hukkaan.
Siispä kaikki joukolla tekemään pieniä muutoksia ilmaston hyväksi, muulloinkin kuin blogiteemapäivänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti