Kouvolan Lyseon lukio, Vuosikertomus 2014-2015

BIOLOGIA 

Jari Kolehmainen

Ympäristöekologian kurssilaiset saivat Helsingin Metsämessuilla 2000 euron palkinnon.

Biologian valinnaiseen ympäristöekologian kurssiin (BI3) kuuluu perinteisesti normaalista tuntityöskentelystä poikkeavia opiskelutapoja. Esimerkiksi marraskuussa teimme opintokäynnit Recticelin vaahtomuovitehtaaseen Kouvolassa ja Luontokeskus Haltiaan Espoon Nuuksiossa. Haltiassa osallistuimme kahdelle tunnin mittaiselle opastuskierrokselle (”Suomen luonto” ja ”Haltia – puuarkkitehtuurin helmi”). Kouluun saimme vierailijaksi Pauliina Klemolan Animaliasta. 

Syyslomalla Kouvolan Anjalassa pidetyille 16-21 -vuotiaiden valtakunnallisille Ympäristötoimintapäiville osallistui kuusi kurssilaistamme, joiden osallistumisen ja majoituksen lukiomme maksoi. Tässä Opetushallituksen tukemassa tapahtumassa esiintyivät kansanedustaja Oras Tynkkynen, Luonto-Liiton toiminnanjohtaja Leo Stranius, Natur och Miljö -järjestön puheenjohtaja Jonas Biström sekä Pohjoismaiden neuvoston luonto- ja ympäristöpalkinnon saanut metsiensuojelija Olli Manninen.

Anniina Tarvainen voitti kurssilla tekemällään kirjoituksella Luonto-Liiton ja Ilmastovanhemmat ry:n kilpailussa valtakunnallisen pääpalkinnon (100 euroa) nuorten sarjassa. Raatiin kuuluivat kirjailija Laura Gustafsson, sarjakuvataitelija Kaisa Leka ja ilmastotutkija Mikko Lensu. Kirjoitus julkaistiin Nuorten Luonto -lehdessä 1/2015 taiteilija Iris Tantun kuvittamana. Lisäksi myös Lauri Jäntin säätiö ja Suomen tietokirjailijat ry palkitsevat Anniinan sadan euron stipendillä.

Lyseon lukio antaa juuret ja siivet. Ympäristöekologian kurssilaiset lensivät Sirius Sport Resortin tuulitunnelissa 18. joulukuuta.

Kurssilaisemme osallistuivat metsäteollisuuden Työ kasvaa puissa -kilpailuun kahdella teoksella, joista toinen sijoittui valtakunnallisesti kolmanneksi. Menestyneen työn tekivät Pinja Bäckman, Janni Hakkarainen, Julia Juntunen, Elina Pesonen, Alisa Rossi ja Aino Saronsalo. Palkinnoksi saamamme 2000 euroa kävimme noutamassa Helsingin metsä- ja maaseutumessujen juhlagaalasta. Rahat käytimme retkellä Pyhtäälle Sirius Sport Resortin tuulitunneliin, jonka vuokrasimme yksityiskäyttöön tunniksi. Lentelyn jälkeen nautimme vielä hampurilaisateriat. Lisäksi jokainen ympäristöekologian ryhmäläinen sai itselleen elokuvalipun.

Pinja Bäckman lentämässä Siriuksessa. Tuulen nopeus 149 km/h.

Vuoden 2002 jälkeen ympäristöekologian kurssimme on saanut valtakunnallisissa kilpailuissa 14 palkintoa, joista puolet on pääpalkintoja. Pohjoismaiden pääpalkinnon voitimme Sään ääri-ilmiöt -tiedekilpailussa. Kurssillamme on myös käynyt vierailijoita, joista tunnetuimpia ovat tietokirjailija Markus Hotakainen, ympäristöasiantuntija Leo Stranius, tietokirjailija Matti Leinonen, climate fiction -kirjailija Risto Isomäki, eläinten oikeuksien puolustaja Eveliina Lundqvist, tiedetoimittaja Pasi Toiviainen, norppakuvaaja Juha Taskinen ja eläineetikko, FT Elisa Aaltola.

Näin Kouvolan Lyseon lukion viimeisenä keväänä onkin ilo kiittää yhteistyökumppaneitamme ja aktiivisia opiskelijoitamme sekä toivottaa menestystä uudelle Kouvolan Yhteislyseolle!

Anniina voitti valtakunnallisen pääpalkinnon kirjoituksellaan "Voi kunpa he olisivat tienneet"

Kouvolan Lyseon lukion ympäristöekologian kurssin opiskelija Anniina Tarvainen voitti kurssilla tekemällään kirjoituksella Luonto-Liiton ja Ilmastovanhemmat ry:n kirjoituskilpailussa valtakunnallisen pääpalkinnon (100 euroa) nuorten (14-17 -vuotiaiden) sarjassa. Raatiin kuuluivat kirjailija Laura Gustafsson, sarjakuvataitelija Kaisa Leka ja ilmastotutkija Mikko Lensu. Voittajakirjoitus julkaistaan Nuorten Luonto -lehdessä ammattimaisesti kuvitettuna. Kaikki menestyneet kirjoitukset voitte lukea Ilmastovanhempien nettisivuilta. Tässä Anniinan upea kirjoitus luettavaksenne.

Kuvan © Kamiya Ichiro - Fotolia

Voi kunpa he olisivat tienneet

Mikael pilkkoi omenaa aamupalaksi tyttärelleen Liljalle tämän katsellessa vieressä. ”Onko isi totta, kun ope sanoi, että joskus ihmiset Suomessa ostivat omenoita jostain Espanjasta asti?”, Lilja kysyi ihmetellen. ”Näinhän se meni. Muistan, kuinka mekin lapsuudessani kävimme koko perheen voimin isoissa supermarketeissa, joiden hyllyt pullistelivat tuotteita eri puolilta maailmaa”, Mikael vastasi hieman epäuskoisesti hymähtäen ja ojensi omenan tyttärelleen pörröttäen tämän hiuksia. ”Silloin se oli aivan normaalia arkea.”

Vielä työmatkallaan kuljetuskapselin istuimelle istuutuessaan Liljan aamuinen kysymys pyöri Mikaelin mielessä. ”Kylläpä tämä maailman on muuttunut. Eivät minun vanhempani varmasti osanneet kuvitellakaan meidän 2050-lukulaisten matkustavan töihin tällaisilla aurinkovoimalla toimivilla junakapseleilla, vaan tyytyväisinä köröttelivät niillä turkasen hitailla bensasyöpöillään.”

Mikael työskenteli Kaakkois-Suomen ympäristövalvomon johdossa ja, koska tänään oli kuukauden ensimmäinen maanantai, kuluisi työpäivä tutulla kierroksella Mikaelin vastuulla olevien yksiköiden tarkastuksissa. Ensimmäisenä vuorossa oli tällä kertaa jäte- ja kierrätysvalvomon toimisto ja nyt, kun kodinkoneiden uusiokäytettävien osien lajitteluohjeistusta oltiin uudistamassa, tiesi Mikael toimistossa riittävän kiirettä kerrakseen eikä hän aikonut viipyä pitkään. ”Ei siis ilmeisesti ole sattunut mitään tavanomaisesta poikkeavaa”, Mikael totesi selaillessaan kuukausiraporttihologrammia edessään. Lista koostui muun muassa teini-ikäisten kaduilla tekemistä roskaamisrikkeistä sekä ihmisten yrityksistä kiertää ongelmajäteveroa. ”Ei ehkä tänään mutta odotahan kuukauden päivät niin kodinkonekierrätyksen edistysaskeleet saavat sinunkin laisesi vanhan konkarin hämmästymään!”, raporttia esitellyt assistentti kehaisi silmäänsä iskien. ”Omia suosikkejani ovat vanhoista televisioruutujen laseista valmistetut upeat rakennus- ja sisustuselementit.”

Seuraavaan kohteeseen eli sähkö- ja lämpöjakamoon ei ollut pitkä matka. Siihen Mikael oli tottunutkin, sillä viime vuosikymmenten aikana koko Suomea oli tiivistetty hurjasti. Lähes kaikki asuivat Etelä-Suomessa ja sen ansiosta säästyi matkustamisen aiheuttamien päästöjen lisäksi aikaa. Harvaan asutuilla alueilla voitiin nyt paremmin keskittyä luonnonsuojeluun ja yhä suuremmiksi kasvavat metsäalueet toimivat erinomaisina hiilinieluina. Mikaelista tuntui käsittämättömältä ajatella, kuinka typerästi ihmiset vielä hänen nuoruudessaan tuhosivat esimerkiksi sademetsiä. Tuhoa oli tehty niin paljon, että paluuta entiseen lajikirjoon ei todennäköisesti enää olisi. ”Onni, että ihmisten ahneudelle tuli rajansa ja kelkan suunta on muuttunut”, Mikael ajatteli päätään puistellen.

”Tulit juuri oikeaan aikaan!”, sähkö- ja lämpöjakamon päällikkö huudahti nähdessään Mikaelin. ”Riemuitsimme juuri uudesta ennätyksestä, sillä viime kuussa ennätysmäärä uusia yrityksiä oli osallistunut sähkönsäästötunteihin.” Sähkönsäästötunnit olivat koko ajan suosiotaan kasvattava tapa toimia ekologisemmin. Niitä pidettiin pitkin viikkoa ja niiden aikana ihmiset minimoivat sähkökulutuksen parhaansa mukaan, jopa katkaisivat sen tulon kokonaan. Mikaelkin piti säästötuntien viettämisestä, koska niiden aikana tuli usein tehtyä jotain yhteistä perheen kanssa ilman elektroniikkaa. ”Hienoa! Mitä isommat yritykset tähän lähtevät mukaan, sitä paremmin idea toimii”, Mikael iloitsi. ”Ja mikä parasta, tästä hyötyvät kaikki, niin luonto kuin itse ihmiset sähkölaskun kutistuessa.”

Koska kello lähenteli jo puoltapäivää, päätti Mikael suunnata seuraavaksi lounaalle. Ihmiset söivät lounaansa valtavissa suurravintoloissa, mikä oli ekologisempaa verrattuna siihen, että kaikki ruoka valmistettaisiin pienemmissä keittiöissä pienemmille ihmismäärille. Lisäksi näin lounastauosta muodostui hauska ja rentouttava osa päivää, kun ihmiset lähtivät pois työpaikoiltaan ja tapasivat muillakin kuin omalla alallaan työskenteleviä. Mikaelkin oli juuri viime viikolla lounastanut älypölyinsinöörien kanssa, jotka olivat kertoneet kehittelemiensä hiukkasten mielenkiintoisesta GPS-ominaisuudesta, jota esimerkiksi meteorologit hyödyntävät. Tänään ruokana oli ampiaisentoukka-papupastaa ja porkkanapihvejä sesonginkasviksilla, sillä ruokalistat suunniteltiin aina vuodenajan mukaisesti ja niin, että raaka-aineet saatiin mahdollisimman läheltä. Mikael ei ollut vuosikymmeniin syönyt punaista lihaa, olihan sen tuottaminen laissakin kielletty. ”Joskus kyllä ikävöin äidin lihapullia”, Mikael ajatteli kaihoisasti. ”Silti en ikinä harkitsisikaan meneväni noihin laitakaupungin laittomiin punaista lihaa tarjoaviin pikkukuppiloihin.”

Syötyään Mikael kiinnitti irrotettavat luistelurullat kenkiensä pohjiin ja lähti viilettämään kohti monimuotoisuudensuojelukonttoria. ”Uskon, että nykymaailmassa ihmiset ovat onnellisempia kuin nuoruudessani”, hän ajatteli. ”Ihmiset ovat sopeutuneet hienosti, vaikka esimerkiksi kesän tukalat helteet ovat entistä paahtavampia, useat uimarannat täynnä sinilevää ja keväisin siitepölyongelmat hankalampia. Ihmiset ovat sekä henkisesti että taloudellisesti paljon rikkaampia”, Mikael pohti ja tarkoitti esimerkiksi rahankäytössä tapahtuneita muutoksia. Nykyään ihmiset ostivat vain välttämättömät tuotteet ja lähes kaikki lainattiin valtavista supervuokraamoista ja palautettiin käytön jälkeen. Iso osa ruoasta tuotettiin yhdessä naapuruston kanssa ja vehreät kattopuutarhat kaunistivatkin kaupunkimaisemaa. Raha käytettiin elämyksiin tavaroiden sijasta.

Kun loputkin kohteen oli kierretty, oli työpäivä pulkassa. ”Vaikka kaikki menikin tänään näin hienosti, tiedän, että kaikissa yksiköissä ei ole yhtä helppoa”, Mikael pohti kotimatkallaan. Esimerkiksi pakolaisten vastaanottokeskukset ovat läkähtymäisillään valtavaan työmäärään, kun ilmastopakolaisten määrä kasvaa asuinkelvottomien alueiden lisääntyessä ja vesisotien lisääntyessä. ”Vaikka lahjoitankin rahaa ilmastokummina ja osallistuin juuri tulivuorienergiahankkeeseen avustusrahalla, kasvaa kärsimyksen määrä joissakin paikoissa jatkuvasti.”, Mikael ajatteli ahdistuneena. ”Vaikka meillä päin ilmalaivat kulkevat ja turismi kukoistaa Keski-Euroopan ollessa jo liian kuuma lomakohde, ei ilmastonmuutoksen tuhoja ole helppo katsella.”

”Muistatko, kun aamulla puhuimme niistä omenoista?”, Mikael kysyi illalla Liljalta peitellessään tätä vuoteeseen. ”Juu-u”, Lilja nyökkäsi. ”Tänään voisin kertoa iltasaduksi muistakin asioista, jotka olivat hyvin erilailla minun ollessa sinun ikäisesi”, Mikael ehdotti. ”Olen muistellut tänään vähän yhtä sekä toista”, Mikael aloitti ja niin hän kertoili muistojaan aina lihapullista sademetsähakkuisiin. ”Voi kunpa ne ihmiset olisivat tienneet, miten onnellista erilainen elämä voi olla”, Lilja voihkaisi kuunneltuaan isänsä kertomuksen. ”Niin, sinäpä sen sanoit”, Mikael huokaisi.

Lue myös nämä

Tulevaisuuden terve Suomi vuonna 2080

Ilmastonmuutos ja tulevaisuus: Suomi vuonna 2050

Kouvolan Lyseon lukion viimeinen lukukausi alkaa: Mitä ympäristöekologian opiskelussa on saatu aikaan?

Kouvolan Lyseon lukio antaa juuret ja siivet: Ympäristöekologian kurssilaiset lensivät tuulitunnelissa

Kouvolan Lyseon lukion ympäristöekologian kurssilaiset osallistuivat metsäteollisuuden Metsä puhuu (Mahdollisuuksien metsä) -kampanjan järjestämään Työ kasvaa puissa -kilpailuun kahdella kilpailutyöllä, joista toinen työ sijoittui valtakunnallisesti kolmanneksi. Palkinnoksi opiskelijat saivat 2000 euroa, jonka käytimme tänään 18. joulukuuta retkellä Pyhtäälle Sirius Sport Resortin tuulitunneliin. Vuokrasimme tuulitunnelin yksityiskäyttöön tunniksi. Lentäminen sopiikin erityisen hyvin koulumme mottoon, jonka mukaan tavoitteena on antaa opiskelijoille juuret ja siivet. Lennon jälkeen nautimme vielä hampurilaisateriat. Lisäksi jokainen ympäristöekologian ryhmän opiskelija sai itselleen elokuvalipun. Kiitos aktiivisille opiskelijoillemme!

Katso kaikki retken valokuvat erillisestä kuvagalleriasta.

Ympäristöekologian kurssilaisille palkintoja valtakunnallisessa valokuvauskilpailussa

Taru Suninen: ”Ei maadu”

Minna Markkanen: ”F*ck the shower”

Kaksi Kouvolan Lyseon lukion opiskelijaa sijoittui neljän parhaan joukkoon valtakunnallisessa Kaatopaikat vaarassa -valokuvauskilpailussa, jossa oli tarkoituksena kuvata valokuvien avulla ympäristön roskaantumista ja keinoja ympäristöongelmien vähentämiseksi.

Kilpailun järjestivät Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ja Nokia. Suomen Ympäristökasvatuksen Seura on maamme ainoa ympäristökasvatuksen edistämiseen ja tukemiseen erikoistunut asiantuntijajärjestö, joka konkreettisesti edistää kestävää elämäntapaa.

Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran mukaan kilpailun osanottajamäärä oli suuri. Kilpailun raadissa mukana olivat mm. ammattivalokuvaaja Henrik Kettunen sekä huippusuositun Kemikaalicocktail-blogin kirjoittaja, toimittaja ja kirjailija Noora Shingler. Lisäksi raadissa oli mukana Nokian edustaja Pia Tanskanen sekä Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran edustaja Johanna Sunikka.

Kouvolan Lyseon lukiossa opiskelijat osallistuivat valokuvauskilpailuun biologian valinnaisella ympäristöekologian kurssilla. Lyseon lukion opiskelijoista Minna Markkanen kuvallaan ”F*ck the shower” ja Taru Suninen kuvallaan ”Ei maadu” sijoittuivat valtakunnallisesti neljän parhaan joukkoon. Minna Markkanen palkitaan digikameralla ja Taru Suninen Valokuva-lehden vuosikerralla.
 
Kilpailun voitti Vilja Tuohino Ulvilasta kuvalla ”Kankaat kiertoon”. Raadin perustelu valinnalle oli, että kuvasta näkyy selvästi, että kuvaaja on sisäistänyt kestävän elämäntavan. Se on hyväntuulinen ja positiivinen, ja näyttää yhden ratkaisun ekologiseen ongelmaan.

-Voittajakuvassa kunnioitetaan perinteitä ja siinä näytetään hauskalla tavalla prosessi alusta loppuun asti, räsyistä kangaspuiden kautta valmiiseen mattoon, kertoo raadin puheenjohtaja ja Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran edustaja Johanna Sunikka.

Palkinnoksi voittaja sai Nokian älypuhelimen, Nokia 700:n. Käytöstä poistettu Nokia 700 on sataprosenttisesti hyödynnettävissä. Kilpailukuvissa kierrättäminen ja roskaamisen välttäminen nousivatkin nuorille tärkeimmiksi ekoteoiksi.
 
Kaikki palkitut valokuvat ovat nähtävissä Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran nettisivuilla.

Pohjoismaisen ilmastopäivän kansallinen pääpalkinto Kouvolan Lyseon lukioon

Pohjoismaisen Ilmastopäivän kirjoituskilpailussa kansallisen pääpalkinnon 1000 Tanskan kruunua (noin 130 euroa) voitti Justiina Lampila ympäristöekologian ryhmästämme. Suuret onnittelut hienosta saavutuksesta!

Voittoilmoitus ja tuomariston arviointi Justiinan voitokkaasta kirjoituksesta. Tekstin saa suuremmaksi klikkaamalla sen päältä.

Pohjoismaiden ministerineuvoston järjestämän Ilmastopäivän viettoon osallistui lähes 300 koulua. Justiina kirjoitti ilmastonmuutoksesta otsikolla "Minä pyydän" minämuotoisen tekstin, jossa maapallo esittää huolestumisensa ilmastonmuutoksesta. Justiinan tekstin näkökulma on todella kiinnostava ja poikkeuksellinen, mutta silti tekstiin on mahtunut mukaan runsaasti tärkeitä faktoja mielenkiintoisella tavalla esitettynä.

Justiinan luvalla julkaisen hänen kirjoituksensa tässä:

Minä olen kaikki, minkä vuoksi te elätte. Ette ole mitään ilman minua. Kuitenkin minä rakastan teitä, haluan antaa teille kaiken mitä tarvitsette, ravintoa, jotta voisitte antaa hellyyttä, ja juotavaa, jotta jaksaisitte pysyä jaloillanne. Ilmaa, jota hengittää; maiseman, jota katsoa; äänet, joita kuulla; tilaa, mihin rakentaa koti, ja maailman, jossa pystyy elämään. Minä katson teitä, minä olen se, mitä te olette. Te rakastatte, vihaatte, hymyilette ja puukotatte selkään. Minä todella yritän täyttää toiveenne, mutta teidän ahneutenne runnoo minua, tuhoaa minua ulkoa ja sisältä. Te muutatte minua kuin tietäisitte paremminkin, tai sitten joko te ette ymmärrä miksi minä muutun tai ette ymmärrä että te ette voi hallita kaikkea. Teoilla on seurauksensa.

Jotta kotinne, pintani, olisi teille asuinkelvollinen, minun täytyy pitää se tarpeeksi lämpimänä. Luonnollinen kasvihuoneilmiö takaa sen. Kun otan tuolta kaukaa suurelta ystävältäni säteilyä, Auringon voimaa, minä en heijasta kaikkea pois. Jätän sen teidän haltuunne, teidän turvaksenne. Minä osaan säännöstellä: ei liikaa, ei liian vähää. Välillä se on vaikeampaa, eihän se voi onnistua, että pystyisin pitämään lämpöni koko ajan täysin samana. Lämpötilani vaihtelevat, joskus tulee kylmempää, joskus lämpimämpää, mutta te haluatte näköjään liian lämmintä. Te tuotatte ongelman, jonka takia tasapaino tuntuu luisuvan käsistäni.

Minä olen myös vanha, vanhempi kuin te, te olette niin nuoria. Vasta vuosisatojen ja -kymmenten aikana te, ihmiskunta, olette astuneet liian suuren harppauksen, ajattelemattomasti väärään suuntaan, voimistatte kasvihuoneilmiön. Tuotatte valtavan määrän kasvihuonekaasuja ilmakehääni.

Merkittävin kaasu, minkä te tuotatte minun antimistani, on hiilidioksidi. Se on teille vain jätettä, mutta sillä on silti merkitystä. On kuin polttaisitte minua tupakan lailla. Ensimmäinen henkäisy; kaskeatte metsiä, poltatte itsellenne tilaa. Toinen imaisu; poltatte bensiiniä, jotta pääsette päämääriinne, etsitte paikkaanne, kuljette ilmassa, maassa ja vedessä. Kolmas veto; poltatte fossiilisia polttoaineita voimaloissanne, kun haette energiaa, itseänne ylittävää voimaa. Ja joka kerta puhalluksen myötä ilmakehään tulee hiilidioksidia, jolla te ette tee mitään, mutta eihän mikään katoa. Vuosimiljoonien ajan hiilen kiertokulku on ollut tasapainossa, mutta tämä teidän upea teollinen vallankumouksenne, maailman herruuden osoituksenne, heilautti vaakakuppeja reilusti. Kun te nostitte sisältäni suuria määriä fossiilisia polttoaineita, niin hiili siirtyi väärään paikkaan liian suurella vauhdilla.

Te lisäätte myös metaanin syntyä. Tehostatte karjankasvatustanne, kaatopaikkanne suurenevat, riisinviljelynne laajenevat ja poltatte biomassaa. Metaania purkautuu ilmaanne. Lisäksi on vielä kaikkia muita kaasuja. Vieläkö te ihmettelette, miksi lämpö ei lähdekään? Te tuotatte kaasuillanne muuria ilmaan, joka suojelun sijasta tukahduttaa turvapaikkanne. Ilmasto lämpenee.

Se, että maailmanne lämpenee, voi kuulostaa turhan luonnolliselta ja sitä voi olla vaikea uskoa. Kuka haluaisikaan uskoa minun olevan niin heikko, että te ihmiskunta voisitte sitä muuttaa, mutta se on totta, eikä teillä tunnu pysyvän ohjakset käsissä.

Kerron teille todisteen. Ilmakehäni voidaan jakaa kahteen osaan; ylä- ja alailmakehään. Teidän kasvihuonekaasujen lisääminen lämmittää vain alailmakehää, koska kaasut päästävät siis vähemmän lävitseen ja näin lämpö ei pääse yhtä hyvin pois eikä siis lämmitä yläilmakehää. Jos tämä kaikki taas johtuisi teistä riippumattomasta tekijästä, Auringon säteilyvoimakkuuden kasvusta, se lämmittäisi koko ilmakehää, mutta yläilmakehäni on viilentynyt.

Minä yritän suojella itseäni. Keuhkoni, kaikki suuret metsäni, nieluni, suomaani ja mereni varastoivat hiiltä. Kasvit tuottavat kauniin hapekkaan ilmanne, jota te hengitätte. Ne imevät toimintaansa suuren määrän hiilidioksidia. Suot pitävät hiilen ja myös metaaninsa pohjavesien alla. Meret nielevät suuret määrät. Kaikella on kuitenkin vastapuolensa. Kasvit eivät tarvitse hiilidioksidia ympäri vuoden, nekin pitävät taukoa talven yli ja suurin osa mantereesta ja sitä myöten kasvillisuudesta on samalla puolella minua, viettävät lepoaan samaan aikaan. Te taas tuotatte hiilidioksidia tauotta. Kaasujen määrä kasvaa liian suurta vauhtia. Kun ilmasto alkaa lämmetä, haihtuminen lisääntyy, sitä myöten aiheutuu myös se, että suot alkavat luovuttaa sisältämäänsä hiiltään pohjavesien pinnan laskiessa. Merien kyky imeä hiiltä heikkenee, kun ilmasto lämpenee; lämpötilan nousu vähentää hiilidioksidin liukoisuutta veteen ja merivirrat alkavat kiertää heikommin pinta- ja syvienkerrosten välillä. Pinnalla pitkään kellunut vesi ei sido hiiltä tarpeeksi.

Teidän teollisuutenne lisää toisaalta myös pienhiukkasten määrää. Ne samentavat ilmakehää ja lisäävät pilvien kykyä heijastaa Aurinkomme säteilyenergiaa pois. Tämä osittain kumoaa teidän aiheuttamianne kasvihuonekaasujen tuhoja, mutta kannattaako tällaiseen laittaa toivoaan ja jatkaa vain samaan malliin? Jos minä kuitenkin auttaisin teitä muilla tavoin, jos te antaisitte ahneudeltanne sille varaa.

Pystyttekö jo ymmärtämään, että tekonne tuottavat minulle sairautta, teistä, rakkaasta ihmiskunnasta, tulee minulle kuin haitallisia bakteereja, mutta vaikka te satutatte minua, te todellakin satutatte itseänne. Tämä muutos aiheuttaa liikaa pahaa, jos te päästätte sen jatkumaan. Merenpintani nousee, vie teiltä asuintilaa. Tuotan teille äärimmäisiä sääilmiöiden voimistumisia, tulee tulvia, kuivuuskausia ja pyörremyrskyjä. Jään ja lumen määrä vähenee, eikö arktisilla alueilla enää halutakaan valkeaa joulua, hiihtoretkiä? Suuret jäätiköt sulavat, aiheuttavat vesipulaa. Malarian kaltaiset trooppiset tautinne leviävät. Viljelynne vaikeutuu, alueet pienentyvät, syntyy lisää nälkää. Monimuotoinen luontoni kutistuu.

Todellako te haluatte jättää minut runneltuna jälkipolvillenne? Vaikka minulla olisi tarjottavana jotain kaunista. Minä pyydän teiltä, miettikää tätä mielissänne. Voi olla, että päädytte tulokseen, mikä haluaisi kumota tämän muutoksen. Muutoksen kuuluu tapahtua teidän toimissanne, ei minun.

Justiina Lampila
Kouvolan Lyseon lukio / Ympäristöekologian ryhmä BI3

Lähteet:
Happonen et. al, BIOS 3, Ympäristöekologia, WSOY
Ilmasto.org, http://www.ilmasto.org
Ilmatieteen laitos, http://www.ilmatieteenlaitos.fi
Ympäristöatlas, Intokustannus