Anniina voitti valtakunnallisen pääpalkinnon kirjoituksellaan "Voi kunpa he olisivat tienneet"

Kouvolan Lyseon lukion ympäristöekologian kurssin opiskelija Anniina Tarvainen voitti kurssilla tekemällään kirjoituksella Luonto-Liiton ja Ilmastovanhemmat ry:n kirjoituskilpailussa valtakunnallisen pääpalkinnon (100 euroa) nuorten (14-17 -vuotiaiden) sarjassa. Raatiin kuuluivat kirjailija Laura Gustafsson, sarjakuvataitelija Kaisa Leka ja ilmastotutkija Mikko Lensu. Voittajakirjoitus julkaistaan Nuorten Luonto -lehdessä ammattimaisesti kuvitettuna. Kaikki menestyneet kirjoitukset voitte lukea Ilmastovanhempien nettisivuilta. Tässä Anniinan upea kirjoitus luettavaksenne.

Kuvan © Kamiya Ichiro - Fotolia

Voi kunpa he olisivat tienneet

Mikael pilkkoi omenaa aamupalaksi tyttärelleen Liljalle tämän katsellessa vieressä. ”Onko isi totta, kun ope sanoi, että joskus ihmiset Suomessa ostivat omenoita jostain Espanjasta asti?”, Lilja kysyi ihmetellen. ”Näinhän se meni. Muistan, kuinka mekin lapsuudessani kävimme koko perheen voimin isoissa supermarketeissa, joiden hyllyt pullistelivat tuotteita eri puolilta maailmaa”, Mikael vastasi hieman epäuskoisesti hymähtäen ja ojensi omenan tyttärelleen pörröttäen tämän hiuksia. ”Silloin se oli aivan normaalia arkea.”

Vielä työmatkallaan kuljetuskapselin istuimelle istuutuessaan Liljan aamuinen kysymys pyöri Mikaelin mielessä. ”Kylläpä tämä maailman on muuttunut. Eivät minun vanhempani varmasti osanneet kuvitellakaan meidän 2050-lukulaisten matkustavan töihin tällaisilla aurinkovoimalla toimivilla junakapseleilla, vaan tyytyväisinä köröttelivät niillä turkasen hitailla bensasyöpöillään.”

Mikael työskenteli Kaakkois-Suomen ympäristövalvomon johdossa ja, koska tänään oli kuukauden ensimmäinen maanantai, kuluisi työpäivä tutulla kierroksella Mikaelin vastuulla olevien yksiköiden tarkastuksissa. Ensimmäisenä vuorossa oli tällä kertaa jäte- ja kierrätysvalvomon toimisto ja nyt, kun kodinkoneiden uusiokäytettävien osien lajitteluohjeistusta oltiin uudistamassa, tiesi Mikael toimistossa riittävän kiirettä kerrakseen eikä hän aikonut viipyä pitkään. ”Ei siis ilmeisesti ole sattunut mitään tavanomaisesta poikkeavaa”, Mikael totesi selaillessaan kuukausiraporttihologrammia edessään. Lista koostui muun muassa teini-ikäisten kaduilla tekemistä roskaamisrikkeistä sekä ihmisten yrityksistä kiertää ongelmajäteveroa. ”Ei ehkä tänään mutta odotahan kuukauden päivät niin kodinkonekierrätyksen edistysaskeleet saavat sinunkin laisesi vanhan konkarin hämmästymään!”, raporttia esitellyt assistentti kehaisi silmäänsä iskien. ”Omia suosikkejani ovat vanhoista televisioruutujen laseista valmistetut upeat rakennus- ja sisustuselementit.”

Seuraavaan kohteeseen eli sähkö- ja lämpöjakamoon ei ollut pitkä matka. Siihen Mikael oli tottunutkin, sillä viime vuosikymmenten aikana koko Suomea oli tiivistetty hurjasti. Lähes kaikki asuivat Etelä-Suomessa ja sen ansiosta säästyi matkustamisen aiheuttamien päästöjen lisäksi aikaa. Harvaan asutuilla alueilla voitiin nyt paremmin keskittyä luonnonsuojeluun ja yhä suuremmiksi kasvavat metsäalueet toimivat erinomaisina hiilinieluina. Mikaelista tuntui käsittämättömältä ajatella, kuinka typerästi ihmiset vielä hänen nuoruudessaan tuhosivat esimerkiksi sademetsiä. Tuhoa oli tehty niin paljon, että paluuta entiseen lajikirjoon ei todennäköisesti enää olisi. ”Onni, että ihmisten ahneudelle tuli rajansa ja kelkan suunta on muuttunut”, Mikael ajatteli päätään puistellen.

”Tulit juuri oikeaan aikaan!”, sähkö- ja lämpöjakamon päällikkö huudahti nähdessään Mikaelin. ”Riemuitsimme juuri uudesta ennätyksestä, sillä viime kuussa ennätysmäärä uusia yrityksiä oli osallistunut sähkönsäästötunteihin.” Sähkönsäästötunnit olivat koko ajan suosiotaan kasvattava tapa toimia ekologisemmin. Niitä pidettiin pitkin viikkoa ja niiden aikana ihmiset minimoivat sähkökulutuksen parhaansa mukaan, jopa katkaisivat sen tulon kokonaan. Mikaelkin piti säästötuntien viettämisestä, koska niiden aikana tuli usein tehtyä jotain yhteistä perheen kanssa ilman elektroniikkaa. ”Hienoa! Mitä isommat yritykset tähän lähtevät mukaan, sitä paremmin idea toimii”, Mikael iloitsi. ”Ja mikä parasta, tästä hyötyvät kaikki, niin luonto kuin itse ihmiset sähkölaskun kutistuessa.”

Koska kello lähenteli jo puoltapäivää, päätti Mikael suunnata seuraavaksi lounaalle. Ihmiset söivät lounaansa valtavissa suurravintoloissa, mikä oli ekologisempaa verrattuna siihen, että kaikki ruoka valmistettaisiin pienemmissä keittiöissä pienemmille ihmismäärille. Lisäksi näin lounastauosta muodostui hauska ja rentouttava osa päivää, kun ihmiset lähtivät pois työpaikoiltaan ja tapasivat muillakin kuin omalla alallaan työskenteleviä. Mikaelkin oli juuri viime viikolla lounastanut älypölyinsinöörien kanssa, jotka olivat kertoneet kehittelemiensä hiukkasten mielenkiintoisesta GPS-ominaisuudesta, jota esimerkiksi meteorologit hyödyntävät. Tänään ruokana oli ampiaisentoukka-papupastaa ja porkkanapihvejä sesonginkasviksilla, sillä ruokalistat suunniteltiin aina vuodenajan mukaisesti ja niin, että raaka-aineet saatiin mahdollisimman läheltä. Mikael ei ollut vuosikymmeniin syönyt punaista lihaa, olihan sen tuottaminen laissakin kielletty. ”Joskus kyllä ikävöin äidin lihapullia”, Mikael ajatteli kaihoisasti. ”Silti en ikinä harkitsisikaan meneväni noihin laitakaupungin laittomiin punaista lihaa tarjoaviin pikkukuppiloihin.”

Syötyään Mikael kiinnitti irrotettavat luistelurullat kenkiensä pohjiin ja lähti viilettämään kohti monimuotoisuudensuojelukonttoria. ”Uskon, että nykymaailmassa ihmiset ovat onnellisempia kuin nuoruudessani”, hän ajatteli. ”Ihmiset ovat sopeutuneet hienosti, vaikka esimerkiksi kesän tukalat helteet ovat entistä paahtavampia, useat uimarannat täynnä sinilevää ja keväisin siitepölyongelmat hankalampia. Ihmiset ovat sekä henkisesti että taloudellisesti paljon rikkaampia”, Mikael pohti ja tarkoitti esimerkiksi rahankäytössä tapahtuneita muutoksia. Nykyään ihmiset ostivat vain välttämättömät tuotteet ja lähes kaikki lainattiin valtavista supervuokraamoista ja palautettiin käytön jälkeen. Iso osa ruoasta tuotettiin yhdessä naapuruston kanssa ja vehreät kattopuutarhat kaunistivatkin kaupunkimaisemaa. Raha käytettiin elämyksiin tavaroiden sijasta.

Kun loputkin kohteen oli kierretty, oli työpäivä pulkassa. ”Vaikka kaikki menikin tänään näin hienosti, tiedän, että kaikissa yksiköissä ei ole yhtä helppoa”, Mikael pohti kotimatkallaan. Esimerkiksi pakolaisten vastaanottokeskukset ovat läkähtymäisillään valtavaan työmäärään, kun ilmastopakolaisten määrä kasvaa asuinkelvottomien alueiden lisääntyessä ja vesisotien lisääntyessä. ”Vaikka lahjoitankin rahaa ilmastokummina ja osallistuin juuri tulivuorienergiahankkeeseen avustusrahalla, kasvaa kärsimyksen määrä joissakin paikoissa jatkuvasti.”, Mikael ajatteli ahdistuneena. ”Vaikka meillä päin ilmalaivat kulkevat ja turismi kukoistaa Keski-Euroopan ollessa jo liian kuuma lomakohde, ei ilmastonmuutoksen tuhoja ole helppo katsella.”

”Muistatko, kun aamulla puhuimme niistä omenoista?”, Mikael kysyi illalla Liljalta peitellessään tätä vuoteeseen. ”Juu-u”, Lilja nyökkäsi. ”Tänään voisin kertoa iltasaduksi muistakin asioista, jotka olivat hyvin erilailla minun ollessa sinun ikäisesi”, Mikael ehdotti. ”Olen muistellut tänään vähän yhtä sekä toista”, Mikael aloitti ja niin hän kertoili muistojaan aina lihapullista sademetsähakkuisiin. ”Voi kunpa ne ihmiset olisivat tienneet, miten onnellista erilainen elämä voi olla”, Lilja voihkaisi kuunneltuaan isänsä kertomuksen. ”Niin, sinäpä sen sanoit”, Mikael huokaisi.

Lue myös nämä

Tulevaisuuden terve Suomi vuonna 2080

Ilmastonmuutos ja tulevaisuus: Suomi vuonna 2050

Kouvolan Lyseon lukion viimeinen lukukausi alkaa: Mitä ympäristöekologian opiskelussa on saatu aikaan?