Tämä on Kouvolan Lyseon lukion ympäristöekologian kurssin blogi.
Koulun viralliset kotisivut löydät tästä linkistä ja opettajan henkilökohtaisen blogin täältä.



torstai 9. lokakuuta 2008

Turkis, "varsin vihreä tuote"

Ministeri Vanhasen turkisalan vuotuisessa nahkanäyttelyssä pitämän puheen ilmausta, jonka mukaan turkis olisi "varsin vihreä tuote" on hämmästelty eläinsujelijoiden keskuudessa. Väittämällä Vanhanen viittasi turkisten oletettuun ympäristöystävällisyyteen. Animalia kuitenkin muistuttaa ettei turkisten tuotanto ole ympäristön eikä myöskään eläinten hyvinvoinnin kannalta kestävää, koska ne vaativat paljon energiaa, aiheuttavat paljon päästöjä ja näin ollen myös kiihdyttävät ilmastonmuutosta.
Arvion mukaan kettuturkki vie väh. 18 kertaa enemmän ja minkkiturkki väh. 47 kertaa enemmän energiaa kuin tekoturkki.

Suomessa yhteenlasketut typpipäästöt sekä fosforipäästöt merkitsevät sitä, että turkiseläinhäkkien alle kertyvä lanta- ja virtsamäärä vastaa 1,2 miljoonan ihmisen puhdistamattomien jätevesien sisältämää uloste- ja virtsamäärää. Turkistarhojen päästöt ovatkin tuhonneet jo muutamia pohjavesiä joillakin paikkakunnilla. Nykyään vanhat tarhat pyritään siirtämään muualle tärkeiltä pohjavesialueilta tai muilta vedenhankintaan sopivilta alueilta, turkistarhoja ei saa enää myöskään perustaa pohjavesialuille.
Häkkien alle kertyvästä lannasta sekä virtsasta vapautuu myiden päästöjen lisäksi myös ammoniakkia, joka aiheuttaa tarhojen lähistöllä puustovaurioita erityisesti havupuihin.

2 kommenttia:

EK kirjoitti...

Go Janni! Aika surullisen aiheen otit :(

Sanna kirjoitti...

Eläinsuojelijoiden perustelujen jälkeen en ainakaan itse kutsuisi turkista "varsin vihreäksi tuotteeksi." Turkkien valmistus kun ei ainoastaan ole se vaihe kun nahka on riisuttu eläimen päältä ja sitä aletaan käsittellä. Sitä ei tule ajatelleeksi, kuinka paljon eläimen kasvattaminen lantoineen saastuttaa ennenkuin se on "turkkikoossa".