Tämä on Kouvolan Lyseon lukion ympäristöekologian kurssin blogi.
Koulun viralliset kotisivut löydät tästä linkistä ja opettajan henkilökohtaisen blogin täältä.



tiistai 7. lokakuuta 2008

Sademetsien tuhoutuminen

Brasilian sademetsä alueet tuhoutuvat ennätys vauhtia. Nykyinen sademetsä alue pienenee kaksinkertaisella nopeudella. Viranomaisten mukaan elokuun aikana tuhottiin 756 neliökilometriä sademetsää kun vastaava luku vuotta aikaisemmin oli 230 neliökilometriä. Suurimpana syynä sademetsien hävittämiseen pidetään ruuan hinnan nousua, mikä on ajanut maanviljelijät laittomiin hakkuisiin turvatakseen elinkeinonsa.

Brasilian hallitus on tunnustanut olevansa yksi maan pahimpia sademetsien hävittäjiä. Hallituksen " Maareformi-instituutti Incra" on jakanut maata köyhille brasilialaisille samalla tuhoten yli 2200 neliökilometriä sademetsää. Nyt hallitus on kuitenkin ryhtymässä vastatoimiin, sillä se on esitellyt suunnitelman edistääkseen sademetsien suojelua. Aikomuksena on esimerkiksi perustaa armeija "ympäristöpoliiseja" valvomaan hakkuita.

Lähde: YLE uutiset (ympäristö)

Ei kommentteja: