Tämä on Kouvolan Lyseon lukion ympäristöekologian kurssin blogi.
Koulun viralliset kotisivut löydät tästä linkistä ja opettajan henkilökohtaisen blogin täältä.



sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Kouvolan Lyseon lukion viimeinen lukukausi alkaa: Mitä ympäristöekologian opiskelussa on saatu aikaan?

Voittoisat ympäristöekologian kurssilaisemme lentämässä Sirius Sport Resortin tuulitunnelissa joulukuussa 2014.

Tammikuun alussa alkaa Kouvolan Lyseon lukion viimeinen lukukausi. Viime vuonna 110-vuotisjuhliaan viettäneen lukion kevätlukukausi 2015  jää viimeiseksi, sillä 1. elokuuta 2015 Kouvolan Lyseon lukio ja Kouvolan yhteiskoulun lukio yhdistyvät täysin uudeksi Kouvolan Yhteislyseoksi entisiin Kouvolan Lyseon lukion tiloihin. Nimellä Kouvolan yhteislyseo on tunnettu myös nykyisen lukiomme edeltäjäkoulu vuosina 1929-1940 sekä parin vuoden ajan myös vuodesta 1973 alkaen.

Näin viimeisen lukukauden pian alkaessa lienee sopiva aika tehdä yhteenvetoa siitä, mitä Kouvolan Lyseon lukion ympäristöekologian kurssilla on viime vuosina saatu aikaan. Kun itse tulin Lyseoon biologian ja maantieteen lehtoriksi, lukio oli juuri menossa mukaan valtakunnalliseen LUMA-projektiin, jonka tavoitteena oli kehittää luonnontieteellisten ja matemaattisten aineiden opetusta. Meillä oli esimerkiksi ympäristöekologian kurssi jo silloin, kun sitä ei vielä ollut valtakunnallisissa opetussuunnitelmissa.

Lukiomme on aina ollut Kouvolan suosituimpia ja keskiarvoraja onkin kohonnut melko korkeaksi. Aktiivinen kehitystyö ja erityisesti innostuneet opiskelijat ovat mahdollistaneet menestymisen useissa valtakunnallisissa ja kansainvälisissäkin kilpailuissa. Lukiomme ympäristöekologian ryhmä (biologian valinnainen kurssi) onkin menestynyt esimerkiksi seuraavissa kilpailuissa:

-Nuorten Akatemian postikortti- ja julistekilpailussa ryhmämme oli lukuvuonna 2002-2003 Suomen paras.

-Nuorten Akatemian ja Metsäteollisuus ry:n metsäaiheisessa kilpailussa ryhmämme oli lukuvuonna 2003-2004 Suomen ykkönen.

-Ryhmämme opiskelija sai lisäksi kunniamaininnan Nuorten Akatemian ja Metsäteollisuus ry:n metsäaiheisen kilpailun yksilösarjassa lukuvuonna 2003-2004.

-YleX:n järjestämässä valtakunnallisessa RadiotoimittajaX-kilpailussa kolmen opiskelijamme ryhmätyö, humoristinen jätteiden lajittelua käsittelevä haastattelu, palkittiin kunniakirjalla ja tuotepalkinnoilla lukuvuonna 2004-2005.

-Nuorten Akatemian ja Metsäteollisuus ry:n valtakunnallisessa Puuskabassa lukuvuonna 2004-2005 kahden opiskelijamme työ palkittiin kunniakirjalla, elokuvalipuilla ja paidoilla.

-Lukuvuonna 2005-2006 opiskelijamme saivat Nuorten Akatemian ja Metsäteollisuus ry:n Puuskabassa valtakunnallisen 300 euron pääpalkinnon, joten ryhmämme pokkasi metsäaiheisesta kilpailusta jonkinlaisen palkinnon kolmatta vuotta peräkkäin.

-Lukuvuonna 2006-2007 opiskelijamme palkittiin kunniakirjalla Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry:n, Äidinkielen opettajien liitto ry:n ja EU-rahoitteisen "Ilmastonmuutoksen viestintäohjelman" valtakunnallisessa "Ilmastonmuutos tiedotusvälineiden silmin" -projektissa.

-Opiskelijamme sai pohjoismaisen ilmastopäivän kirjoituskilpailussa valtakunnallisen pääpalkinnon lukuvuonna 2010-2011.

-Kaksi opiskelijaamme sijoittui lukuvuonna 2011-2012 valtakunnallisesti neljän parhaan joukkoon Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran ja Nokian ympäristöaiheisessa valokuvauskilpailussa.

-Opiskelijamme voitti "EE-pisteet - Ekologisuus- ja eettisyysluokitus näkyviin" -kirjoituksellaan "Yritys Hyvä" -kirjoituskilpailun (jaettu ensimmäinen sija yhdessä viiden muun kirjoittajan kanssa) lukuvuonna 2012-2013.

-Ryhmämme voitti pääpalkinnon pohjoismaisessa "Sään ääri-ilmiöt" -kilpailussa, johon osallistui eri Pohjoismaista koululaisia, lukiolaisia ja yliopisto-opiskelijoita lukuvuonna 2012-2013.

-Kurssilaistemme tekemä ryhmätyö sijoittui syyslukukaudella 2014 kolmanneksi valtakunnallisessa metsäteollisuuden järjestämässä "Työ kasvaa puissa" -kilpailussa, jonka palkintorahoilla pääsimme kokemaan "Hei, me lennetään!" -elämyksen Pyhtään tuulitunnelissa.

Olemme tehneet lukuisia mielenkiintoisia opintoretkiä: metsämuseo ja metsätietokeskus Lusto, Punkaharjun Metsäntutkimuslaitoksen puulajipuisto, Maretariumin akvaario ja luontokoulu Haili, Hinkismäen maakaasuvoimala, Kouvolan Sanomien toimitus ja paino, Helsinki-Vantaan lentokenttä, Vaisalan tehdas, Kuusanniemen tehdas, Kaukaan tehdas, Recticelin tehdas, Loviisan ydinvoimala, Keltakankaan jätekeskus, Ilmatieteen laitos, Suomen luontokeskus Haltia sekä useita vierailuja Hartwallin tehtaille Lahteen (tuotantolaitoskierrokselle ja kuuntelemaan luentoa laitoksen ympäristövastuusta), kunnes Hartwall syksyllä 2014 valitettavasti lopetti opiskelijaryhmien vastaanottamisen.

Ympäristöekologian kurssillamme on käynyt vierailijoita mehiläisten hoitajasta sähköyhtiön edustajiin, Ilmari-ilmastonmuutoslähettiläisiin, Itämeri-lähettiläisiin ja entisen Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen (nykyisin Kaakkois-Suomen ELY-keskus) tutkijoihin. Valtakunnallisesti tunnetuimpia vierailijoita ovat olleet tietokirjailija Markus Hotakainen, ympäristöasiantuntija Leo Stranius, tietokirjailija Matti Leinonen, kirjailija Risto Isomäki, eläinten oikeuksien puolustaja Eveliina Lundqvist, tiedetoimittaja Pasi Toiviainen, norppakuvaaja Juha Taskinen ja eläineetikko Elisa Aaltola.

Opiskelijamme ovat kirjoittaneet lukuisia kirja-arvosteluja ja -referaatteja sekä käyneet katsomassa teatteriesityksiä. Olemme myös nähneet paikallisessa elokuvateatterissa tilausnäytöksinä monia ympäristöaiheisia elokuvia ja osallistuneet kansainvälisiin blogiteemapäiviin vuosina 2009, 2010 sekä 2011. Yhteistyö Kouvolan maakuntakirjaston ja Mediamajan kanssa on ollut hedelmällistä.

Kouvolan Lyseon lukio oli keskeisesti mukana joulukuussa 2013 päättyneessä valtakunnallisessa TULUVAT-ilmastohankkeessa (TVT-ratkaisut tutkimusyhteisön ja lukioiden vuorovaikutuksen tukena: tapaus ilmastonmuutos), jonka tuotoksia on esitelty Ilmasto-oppaassa. Uutena maakunnallisen yhteistyön muotona on nyt perustettu Kymenlaakson ympäristökasvatusverkosto KYY, jossa edustan Kouvolan lukioita. Verkosto lisää maakunnan lasten ja nuorten ympäristökasvatusta hyödyntäen alueen toimijoiden yhteistyötä. KYY:n toimintaa koordinoi Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Verkoston perustajatahoja ovat Kymenlaakson kuntien varhaiskasvatusyksiköt, opetustoimet ja nuorisotoimet sekä luonto- ja ympäristökoulut, Kymenlaakson oppilaitokset, Kymenlaakson liitto, alueen energiayhtiöt, vesiyhtiöt sekä Kymenlaakson Jäte Oy. Myöhemmin verkosto laajenee myös järjestöihin.

Kaikkein tärkeintä on se, että opiskelijat ovat motivoituneet biologian opiskeluun ja menestyneet hyvin biologian ainereaalikokeessa. Lukuvuonna 2012-2013 opiskelijallamme oli biologian ainereaalikokeessa koko Suomen paras pistemäärä. Useat opiskelijamme ovat jatkaneet yliopistoon opiskelemaan biologiaa, lääketiedettä tai ympäristönsuojelua. Opiskelijamme on edennyt jopa tohtoriksi asti uusia hiilidioksidin talteenottomenetelmiä käsittelevällä väitöskirjallaan.

Vastaavaa menestystä Kouvolan Lyseon lukio on saavuttanut monissa muissakin oppiaineissa. Esimerkiksi englanninkielisen debatoinnin Suomen mestaruus on tullut monia kertoja Kouvolaan. Voimme siis odottaa mielenkiinnolla kahden Kouvolan keskustalukion elokuussa tapahtuvaa yhdistymistä, jolloin saamme käyttöömme kahden menestyneen lukion vahvuudet. Enää käytösohjeissa ei varmaankaan puhuta hattivateista. Tervetuloa, uusi Kouvolan Yhteislyseo!

Kiitos kaikille opiskelijoillemme ja yhteistyökumppaneillemme kuluneista vuosista, hyvää uutta vuotta 2015 ja menestystä jatkossakin!

3 kommenttia:

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Helmikuussa 2015 Kouvolan Lyseon lukion ympäristöekologian kurssin opiskelija Anniina Tarvainen voitti kurssilla tekemällään kirjoituksella Luonto-Liiton ja Ilmastovanhemmat ry:n kirjoituskilpailussa valtakunnallisen pääpalkinnon (100 euroa) nuorten (14-17 -vuotiaiden) sarjassa. Raatiin kuuluivat kirjailija Laura Gustafsson, sarjakuvataitelija Kaisa Leka ja ilmastotutkija Mikko Lensu. Voittajakirjoitus julkaistiin Nuorten Luonto 2/2015 -lehdessä ammattimaisesti kuvitettuna. Lue lisää tästä linkistä.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Lue myös ympäristöekologian ryhmäläisemme uusimmasta voitosta valon teemavuoden videokilpailussa.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Kouvolan Yhteislyseon ympäristöekologian kurssilaisten voittoputki jatkui, kun kurssilaisemme saivat kaksoisvoiton valtakunnallisessa valokuvauskilpailussa:

"Ylä-Lapin luontokeskus Siida ja Pohjois-Lapin kameraseura järjestivät syksyllä 2015 valokuvauskilpailun lapsille ja nuorille. #‎nuoriluonto‬-kilpailun parhaimmisto palkittiin Camera Borealis tapahtuman yhteydessä sunnuntaina 26.11. Voittajakuvan otti Elisa Airasvirta, toiseksi sijoittui Eino Pesari ja kolmanneksi Kalle Liikanen. - - Kilpailun tuomareina toimivat Jan-Eerik Paadar ja Ulla Isotalo Pohjois-Lapin kameraseurasta ja Ida Ikonen sekä Pasi Nivasalo Ylä-Lapin luontokeskus Siidasta. Tuomariston mielestä kilpailun taso oli erinomainen, hyviä kuvia oli paljon ja valinta oli äärettömän vaikea. Tuomaristo valitsi voittajaksi Elisa Airasvirran kuvalla, jossa taivaalla lentävää lintuparvea rytmittää nuottiviivaston omaisesti sähkölinjat. Tuomaristo piti kuvassa erityisesti sommitelmasta ja kehui kuvaajaa rohkeasta valinnasta ottaa sähköjohdot mukaan kuvaan, kun yleensä ne varsinkin luontokuvista pyritään rajaamaan tai myöhemmin muokkaamaan pois."

Elisa ja Eino ottivat valokuvat biologian valinnaisen ympäristöekologian kurssin (BI3) projektityönä. Onneksi olkoon, Elisa ja Eino!

Lue lisää tästä linkistä.