 |
| © Kletr - Fotolia.com |
Isäni pelkää minun valmistuvan yliopistosta puunhalaajaksi. Tulen lohkaisemaan arvioidulla kuuden vuoden ympäristöalan opinnoillani tuntuvan palan hyvinvointivaltion sosiaalietuuksista, enkä kasvata Suomen valtion kassabudjettia juuri lainkaan, edes tulevaisuudessa. ’’Eihän sieltä saa kunnon ammattiakaan!’’
Oman elämäntapani puolustajana olen usein törmännyt siihen, ettei ympäristökysymyksiin tai omiin mahdollisuuksiin vaikuttajina juuri uskota. Useimmilta kuluttajilta kuitenkin löytyvät tarpeelliset tiedot ja taidot, siis pää, kaksi kättä ja jalkaa, jotta moraalisten ongelmien tiedostaminen ja niihin konkreettisesti puuttuminen onnistuisi. Kuitenkin jotain puuttuu, jolloin vasta jäädään jonnekin sinne välille. Ympäristöongelmat saatetaan kyllä tiedostaa, mutta niihin puuttuminen vyörytetään valtiomiehien ja poliitikkojen vastuulle. Vaikka me kaikki jätämme jälkeemme erisuuruisia ekologisia jalanjälkiä, jätämme vastuun marginaalisen ryhmän kannettavaksi. Kuinka yhteiskunta oikein on huijannut meidät luulemaan, ettei yksittäisellä kuluttajalla ja kansalaisella ole lainkaan vaikutusvaltaa maailman tapahtumiin?
Myönnän, että yhtenä yksilönä seitsemästä
miljardista voi joskus tuntua hyödyttömältä valita se parempi vaihtoehto
kaupassa tai portaat hissin sijaan. Pieni valot sammuttamaan kehottava lappu
koulun vessassa voi kuitenkin muuttaa satojen oppilaiden rutiinin myös
opiskelupaikan ulkopuolella, ja samalla säästää satojen eurojen edestä sähköä.
Yksi kadulla jaettu lentolehtinen tai bussipysäkille kiinnitetty juliste voi
levittää tietoa eteenpäin sadoille ihmisille, jotka voivat osallistua
Ympäristötoimintapäivien kaltaisiin tapahtumiin ja oppia taas lisää. Vaikka
meillä kaikilla on hyvät ja huonot päivämme, on kuitenkin täysin varmaa, että
vastuu kuuluu meille kaikille, ei yksistään päättäjille. He ehkä läsnäolollaan
tekevät kokouksen tai seminaarin, mutta me vaikutamme sen lopputulokseen!
Nykymaailmassa kuluttajasta on tullut kuningas. Mikäli emme pidä puoliamme ja näytä, mihin suuntaan tahdomme maailman kehittyvän, ei mikään asia tule muuttumaan. Voi olla, että kansan valitsemat edustajat yrittävät parhaansa mukaan ja mahdollisimman oikeellisesti tehdä ratkaisuja meidän kaikkien ja ennen kaikkea puhtaan ja terveellisen elinympäristön puolesta. Mikäli kuitenkin vaivumme passiivisuuteen, emmekä omalla kulutuskäyttäytymisellämme sekä aktiivisella kyselemisellä ja kyseenalaistamisella näytä, mitä mieltä olemme ja mitä haluamme heidän tekevän, on yhteiskuntamme vaarassa ajautua päätöksiin, jotka ovat hyväksi vain pienelle joukolle ihmisiä, eivätkä koko kansalle tai planeetallemme.
Ja ihminen todellakin jättää jälkensä elinympäristöönsä. Emme kuitenkaan ole ainoita vaikuttajia; myös eläimet muokkaavat ympäristöään ja kuluttavat luonnonvaroja selviytyäkseen. Erona ihmisen ja muiden eliöiden välillä on kuitenkin, että niiden vaikutus rajautuu hyvin pienelle alueelle. Sen sijaan ihmiselle maailmasta on tullut puutarha, josta voi rajattomiin ammentaa uusia kulutushyödykkeitä. Lisäksi luonnonvaroja kaivetaan yhä syvemmältä ja niukemmista lähteistä, lentokoneilla lennetään yhä kauemmas eksoottisempiin kohteisiin, tekniikkalaitteet päivitetään uudempiin versioihin yhä useammin.
Onko ylenpalttisella kasvulla ja kulutuksella kuitenkaan pelkästään hyviä seurauksia? Materian tasolla mitattuna länsimaat korkealla elintasollaan antaa esimerkkiä myös muulle maailmalle. Siihen, mihin esimerkiksi jo 1950-luvulla tuhansilla amerikkalaisilla oli varaa, on nyt tullut miljoonille yhä kehittyvien maiden ihmisille haluttu tapa elää. Vanhat arvot ja ihanteet on paikka paikoin heitetty roskiin ja korvattu länsimaisella kulutushuumalla. Silti samaan aikaan, kun muu maailma yrittää ottaa entisiä teollisuusmaita kehityksessä kiinni, on länsimaissa jatkettu kuun tavoittelua taivaalta. Mutta mitä korkeamman tornin me rakennamme, sitä kauemmaksi kuu ja tähdet ulottuviltamme siirtyvät. Suuremman tornin perustuksiin vaaditaan yhä suurempia uhrauksia vaadittavaksi muilta ihmisiltä ja luonnolta.
Voimmekin kysyä itseltämme, olemmeko valmiita tuhlaamaan koko planeettamme ja lastemme tulevaisuuden saadaksemme jotain sellaista tälle hetkelle, joka ei kuitenkaan koskaan tule tyydyttämään nälkäämme. Samaan aikaan on kuitenkin nähtävissä myös täysin päinvastaista kehitystä. On alettu huomata, ettei rahan yltiöpäinen ansaitseminen ja sen mukainen kuluttaminen tuokaan onnea ja ikuista elämää. Vapaa-ajasta ja omien kiinnostustenkohteiden toteuttamisesta on tulossa uusi se uusi euforia, joka määrää yhteiskunnan suunnan. Samaan aikaan on alettu arvostaa ihmissuhteiden hoitamista ja vapaaehtoistyötä, oman aikansa lahjoittamista yhteisten asioiden hoitoon. Eläin- tai ihmisoikeustyön tukeminen, lastenhoito tai paikallisessa seurassa toimiminen voi antaa paljon enemmän kuin stressaavan kertakulutuselämän jatkaminen. Joskus luopuminen onkin hyvästä. Asioiden ei myöskään tarvitse olla suuria: usein pelkkä hymy tai ystävällinen sana voi osoittaa, että välität.
Aktivismia on osuvasti sanottu vuokraksi, jota maksamme tällä planeetalla elämisestä. Kysymys ei ole pelkästään humanistisesta idealismista, vaan jokapäiväiselle tasolle yhdistetystä toiminnasta. Me omilla valinnoillamme muodostamme sen maailmanlaajuisen palapelin, josta rakentuu tulevaisuus omille lapsillemme ja lastenlapsillemme. Mitä sinä voit tehdä paremman tulevaisuuden puolesta?
Nykymaailmassa kuluttajasta on tullut kuningas. Mikäli emme pidä puoliamme ja näytä, mihin suuntaan tahdomme maailman kehittyvän, ei mikään asia tule muuttumaan. Voi olla, että kansan valitsemat edustajat yrittävät parhaansa mukaan ja mahdollisimman oikeellisesti tehdä ratkaisuja meidän kaikkien ja ennen kaikkea puhtaan ja terveellisen elinympäristön puolesta. Mikäli kuitenkin vaivumme passiivisuuteen, emmekä omalla kulutuskäyttäytymisellämme sekä aktiivisella kyselemisellä ja kyseenalaistamisella näytä, mitä mieltä olemme ja mitä haluamme heidän tekevän, on yhteiskuntamme vaarassa ajautua päätöksiin, jotka ovat hyväksi vain pienelle joukolle ihmisiä, eivätkä koko kansalle tai planeetallemme.
Ja ihminen todellakin jättää jälkensä elinympäristöönsä. Emme kuitenkaan ole ainoita vaikuttajia; myös eläimet muokkaavat ympäristöään ja kuluttavat luonnonvaroja selviytyäkseen. Erona ihmisen ja muiden eliöiden välillä on kuitenkin, että niiden vaikutus rajautuu hyvin pienelle alueelle. Sen sijaan ihmiselle maailmasta on tullut puutarha, josta voi rajattomiin ammentaa uusia kulutushyödykkeitä. Lisäksi luonnonvaroja kaivetaan yhä syvemmältä ja niukemmista lähteistä, lentokoneilla lennetään yhä kauemmas eksoottisempiin kohteisiin, tekniikkalaitteet päivitetään uudempiin versioihin yhä useammin.
Onko ylenpalttisella kasvulla ja kulutuksella kuitenkaan pelkästään hyviä seurauksia? Materian tasolla mitattuna länsimaat korkealla elintasollaan antaa esimerkkiä myös muulle maailmalle. Siihen, mihin esimerkiksi jo 1950-luvulla tuhansilla amerikkalaisilla oli varaa, on nyt tullut miljoonille yhä kehittyvien maiden ihmisille haluttu tapa elää. Vanhat arvot ja ihanteet on paikka paikoin heitetty roskiin ja korvattu länsimaisella kulutushuumalla. Silti samaan aikaan, kun muu maailma yrittää ottaa entisiä teollisuusmaita kehityksessä kiinni, on länsimaissa jatkettu kuun tavoittelua taivaalta. Mutta mitä korkeamman tornin me rakennamme, sitä kauemmaksi kuu ja tähdet ulottuviltamme siirtyvät. Suuremman tornin perustuksiin vaaditaan yhä suurempia uhrauksia vaadittavaksi muilta ihmisiltä ja luonnolta.
Voimmekin kysyä itseltämme, olemmeko valmiita tuhlaamaan koko planeettamme ja lastemme tulevaisuuden saadaksemme jotain sellaista tälle hetkelle, joka ei kuitenkaan koskaan tule tyydyttämään nälkäämme. Samaan aikaan on kuitenkin nähtävissä myös täysin päinvastaista kehitystä. On alettu huomata, ettei rahan yltiöpäinen ansaitseminen ja sen mukainen kuluttaminen tuokaan onnea ja ikuista elämää. Vapaa-ajasta ja omien kiinnostustenkohteiden toteuttamisesta on tulossa uusi se uusi euforia, joka määrää yhteiskunnan suunnan. Samaan aikaan on alettu arvostaa ihmissuhteiden hoitamista ja vapaaehtoistyötä, oman aikansa lahjoittamista yhteisten asioiden hoitoon. Eläin- tai ihmisoikeustyön tukeminen, lastenhoito tai paikallisessa seurassa toimiminen voi antaa paljon enemmän kuin stressaavan kertakulutuselämän jatkaminen. Joskus luopuminen onkin hyvästä. Asioiden ei myöskään tarvitse olla suuria: usein pelkkä hymy tai ystävällinen sana voi osoittaa, että välität.
Aktivismia on osuvasti sanottu vuokraksi, jota maksamme tällä planeetalla elämisestä. Kysymys ei ole pelkästään humanistisesta idealismista, vaan jokapäiväiselle tasolle yhdistetystä toiminnasta. Me omilla valinnoillamme muodostamme sen maailmanlaajuisen palapelin, josta rakentuu tulevaisuus omille lapsillemme ja lastenlapsillemme. Mitä sinä voit tehdä paremman tulevaisuuden puolesta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti