Monilla on mahdollisuus lukea sanomalehti sekä kotona että koulussa tai työpaikalla. Televisio- ja radiouutiset ovat myös arkipäivää, joten tarvitseeko joka talouteen kantaa päivittäin paikallislehden painotuote?
Keskimäärin kukin suomalainen kuluttaa vuodessa sanomalehtipaperia 32 kg verran, mihin kuluu suunnilleen saman kilomäärän verran puutavaraa ja muutama kilogramma kiertokuitua. Eikö näitä ympäristömme kannalta merkittäviä hiilinieluja kannattaisi säästää ja panostaa paperin kierrätykseen? Sanomalehtipaperin tekoon käytetään kierrätyspaperin lisäksi tuoretta puuainesta. Puukuidut voi kierrättää noin viisi kertaa, kunnes niistä tulee käyttökelvottomia. Suomessa ei ole tarpeeksi kierrätettyä paperia sanomalehtien valmistukseen, eikä keräyspaperin tuominen ulkomailta ole talouden tai ympäristön kannalta viisasta.
Sanomalehdet kannattaa viedä pois nurkista jo viimeistään kahden kuukauden kuluttua, jotta siistaus eli painovärin poisto on helpompaa. Lähin keräyspiste voi sijaita esimerkiksi lähikaupan vieressä. Kierrätys ei aiheuta ylimääräisiä kustannuksia, jos lehdet viedään keräykseen ruokaostosten yhteydessä.
Saasteita syntyy paperin tuotannossa ja painamisessa, mutta myös lehtien jakelu aiheuttaa päästöjä. Sen vuoksi kannattaa suosia paikallislehtiä, koska kuljetusmatkat lyhenevät. Helsingin Sanomat voi sitten lukea koulussa tai työpaikalla, minne lehti kuitenkin tilataan.
Lähteet:
http://sanomanews.com/Content.aspx?d=5798
http://www.paperinkerays.fi
Keräysviesti 2/2003, Jan-Erik Levlin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti