Tämä on Kouvolan Lyseon lukion ympäristöekologian kurssin blogi.
Koulun viralliset kotisivut löydät tästä linkistä ja opettajan henkilökohtaisen blogin täältä.



torstai 7. lokakuuta 2010

Ihminen tarvitsee vettä

Ihmisen kehossa on vettä 60-70%, joten on luonnollista, että vesi on elämämme edellytys. Vettä tulisikin saada päivittäin keskimäärin 2,5 litraa, josta juodun veden osuus on noin 1-1,5 litraa. Fyysinen rasitus, esimerkiksi urheilusuoritus, nostaa veden tarvetta. Myös kuumalla ilmalla vettä tulisi nauttia normaalia enemmän. Ihmiskehossa vettä on esimerkiksi kudoksissa, veressä sekä ruoansulatusnesteissä. Vettä poistuu elimistöstä hien, virtsan, ulosteen ja hengityksen kautta.

Vedellä on useita tärkeitä tehtäviä ihmiskehossa. Se on tärkein elimistön lämpötilan säätelijä ja ylläpitää eri aineiden välistä tasapainoa ja happamuusastetta. Veden mukana ravintoaineet imeytyvät suolistosta soluihin ja kudoksiin. Munuaiset poistavat veden avulla kuona-aineet pois elimistöstä virtsan mukana. Lisäksi vesi on osallisena monissa elintärkeissä kemiallisissa reaktioissa elimistössämme.

Elimistön veden tarve ilmenee janon tunteena, jota hormonit säätelevät. Jos ihminen ei juo tarpeeksi, vaarana saattaa olla nestehukka. Jo 10% nestehukka voi olla hengenvaarallinen, joten siksi nesteitä kannattaa nauttia riittävästi. Liiallinen veden juonti ei kuitenkaan ole terveellistä. Siitä voi seurata vesimyrkytys, jolloin veden natriumpitoisuus laskee vaarallisen alhaiseksi. Vesimyrkytystä ei kuitenkaan saa aivan huomaamatta, sillä sen aiheuttamiseksi tulee juoda 5-10 litraa nesteitä.

Suomessa vesi kannattaa ottaa suoraan hanasta. Hanavetemme on hyvälaatuista ja puhdasta, ja ennen kaikkea, se saastuttaa vähemmän kuin kalliit pullovedet. Vesi on paras janojuoma, se ei sisällä energiaa eikä vahingoita hampaita.

2 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Julkaisin tekstin kyllä perjantaina 15.10, mutta jostain syystä päivämääränä näkyy kirjoituspäivä.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Ei haittaa. Kuten tuolla blogissa aiemmin jo kirjoitin, näkyviin tulee aina tekstin alkuperäinen luomispäivä. Hyvää blogiteemapäivän jatkoa!