Tämä on Kouvolan Lyseon lukion ympäristöekologian kurssin blogi.
Koulun viralliset kotisivut löydät tästä linkistä ja opettajan henkilökohtaisen blogin täältä.



sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Yrityksille vastuu pakkausjätteistä

Vuodessa ihminen tuottaa valtavan määrän jätettä. Suomen ympäristökeskuksen mukaan Suomessa arvioidaan syntyvän vuosittain reilut 70 miljoonaa tonnia jätettä eli noin 14 000 kiloa asukasta kohti. Määrään eivät sisälly maataloudessa hyödynnetty lanta eivätkä metsään jätetyt hakkuutähteet. Tuottajavastuulla tarkoitetaan jätehuollossa tuotteiden valmistajien ja maahantuojien velvollisuutta järjestää tuotteidensa jätehuolto kustannuksellaan, kun tuotteet poistetaan käytöstä. Tuottajavastuu koskee tällä hetkellä esimerkiksi sähkö- ja elektroniikkalaitteita, autoja, akkuja ja paristoja ja sanomalehtiä.

Helsingin Sanomissa 16.10.2010 julkaistun uutisen ”Yritysten pitää kerätä pakkausjätteensä kuluttajilta” mukaan hallitus ehdottaa jätelakia muutettavaksi niin, että pakkausjätteen tuottajien pitää kerätä pakkausjätteensä kuluttajilta. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden kuluttua. Lain tarkoituksena on yksinkertaisesti vähentää jätteiden määrää. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että lasin, metallin, kartongin, muovin ja muiden pakkausjätteiden kierrätyspisteiden määrää lisätään kunnissa. Myös harvaan asutuille alueille tulee lisää kierrätyspisteitä. Ympäristöministeriön ylijohtajan Pekka Jalkasen mukaan tuottajia vaaditaan järjestämään vähintään yksi kierrätysastia jokaiseen kuntaan ja tietty määrä kierrätyspisteitä tiettyä asukasmäärää kohden, esimerkiksi yksi kierrätyspiste aina 5000:ta asukasta kohden.

Jätelaki määrittelee velvoitteet yleisellä tasolla, tarkemmat vaatimukset kirjataan myöhemmin asetuksiin, joita luonnostellaan parhaillaan. Jätelain mukaan ensisijaista on jätteiden synnyn estäminen, sitten hyödyntäminen ja viimeisenä vaihtoehtona on jätteiden kippaaminen kaatopaikalle. Jätteiden kirjapito- ja ilmoitusvelvoitteita niin ikään kiristetään ja valvontaa lisätään.

lähteet:

http://www.ymparisto.fi/

HS 16.10.2010 ”Yritysten pitää kerätä pakkausjätteensä kuluttajilta”

lauantai 16. lokakuuta 2010

Kohti hiilineutraalia kuntaa

Vuonna 2008 Suomessa käynnistettiin Hinku-hanke. Lyhennelmä tulee sanoista ”Kohti hiilineutraalia kuntaa”. Hankkeen tavoitteena on vähentää liikenteen, asumisen ja ruoan päästöjä EU:n päästövähennyssuosituksia nopeammin. Hiilioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen päästöjä tulisi laskea vuoden 2007 tasosta vähintään 80 % vuoteen 2030 mennessä. Hankkeen pani alulle Suomen ympäristökeskus ja seitsemän yritysjohtajaa. Lisäksi mukana on muun muassa suuri määrä yrityksiä ja yliopistoja sekä tutkimuslaitoksia.

Viisi pilottikuntaa: Kuhmoinen, Mynämäki, Uusikaupunki, Padasjoki ja Parikkala ovat ryhtyneet hankkeen koekaniineiksi. Edistystä on tapahtunut, sillä Helsingin Sanomissa 7.10.2010 julkaistussa uutisessa ”Ilmastopäästöt kuriin etuajassa” todetaan, että hankkeen ensimmäisen vaiheen (2007-2010) tavoite on saavutettu. Kunnissa on esimerkiksi otettu käyttöön kaukolämpöverkkoja ja pellettilämmitystä, parannettu kunnan kiinteistöjen lämpötaloutta ja energiatehokkuutta mm. ikkunaremonteilla ja vaihdettu valaistukseen led-lamppuja. Uudessakaupungissa sijaitseva Yaran lannoitetehdas on investoinut katalyyttiteknologiaan, jolla saatiin vähennettyä tehtaan kasvihuonepäästöjä huikeat 90 %.

Kaikki kunnat ovat myös sitoutuneet jatkamaan. Hinkua vetävän professorin Jyri Seppälän mukaan hanke osoittaa, että päästövähennystavoitteeseen voidaan päästä nykyteknologialla. Hän sanoo myös, että noin kolmasosa tavoitteesta voidaan saavuttaa energiatehokkuutta lisäämällä ja loput tavoitteesta voidaan toteuttaa hyödyntämällä uusiutuvia energialähteitä.

Helsingin Sanomat 7.10.2010

www.ymparisto.fi

perjantai 15. lokakuuta 2010

Puhtaan veden tarve

Yleensä puhutaan siitä kuinka esim. Afrikkalaiset kuolevat keskinäisissä sodissaan tai kuinka heikossa tilassa kyseisten maiden terveydenhuolto on. Usein ei kuitenkaan kuule siitä faktasta, että todellinen kehitysmaita riivaava taudinaiheuttaja on puhtaan juomaveden puute. Puhtaan juomaveden puutteeseen kuolee vuosittain 3,6 miljoonaa ihmistä. Sairaudet iskevät tehokkaimmin kehitysmaiden lapsiin, joille ripuli on hengenvaarallinen tauti.

Juomaveden likaantuminen aiheutuu useinmiten ulosteen joutumisesta veteen. Kehitysmaissa ei ole toimivaa viemäröintiä, joten veden likaantumisen riski on entistä suurempi. Likaisen veden mukana leviäviä tauteja on esimerkiksi kolera ja hepatiitti-a.

Puhdas vesi ei ole siis itsestäänselvyys läheskään kaikille maapallomme asukkaille. Puhtaan veden määrä on vähenemässä ja se tulee aiheuttamaan tulevaisuudessa suuria kriisejä, jopa sotia. Olemme täällä Suomessa suhteellisen hyvässä tilanteessa, koska meillä on runsaasti puhtaita pohjavesivarastoja. Mutta meidän täytyy käyttää niitä säästeliäästi.

-Aleksi Pellinen

Lähteet:
http://global.finland.fi/public/default.aspx?contentid=86388
http://www.kuluttajat-konsumenterna.fi.j-serv.kotisivut.com/index.php?option=com_content&task=view&id=20&Itemid=26

Piilovesi

Monesti kuulen puhuttavan piilorasvasta, mutta tuskin kukaan tulee edes ajatelleeksi niin sanottua "piilovettä". Tällä tarkoitetaan vettä, joka kuluu tuotteiden valmistamiseen.
Esimerkiksi yhden tavallisen farkkuparin valmistamiseen kuluu noin
6 750 litraa vettä (no, ymmärtäähän tuon, kun vähän aikaa ajattelee asiaa, sillä suurin osa vedestähän kuluu puuvillan kasvattamiseen). Yhden henkilöauton renkaan valmistaminen taas kuluttaa 2 000 litraa vettä, kun koko auton valmistaminen kuluttaa keskimäärin 150 000 litraa vettä.
Mutta kaikista hölmöimmältä kuulostaa se, että yhden 0,5 vesipullon valmistamiseen kuluu 7 litraa vettä, eli 14 kertaa yhtä paljon kuin mitä siitä juot. Ja eihän esim. kirkkaan muovin tekemiseen voi käyttää likaista vettä, sen täytyy olla suhteellisen puhdasta. Jo sillä, että Yhdysvaltojen asukkaat alkaisivat käyttää hanavettä pullotetun veden sijasta, säästettäisiin huikeat 43 200 000 000 litraa puhdasta vettä vuodessa. Ja mieti sitä energian kulutusta ja saasteiden määrää, joka syntyy muovin valmistamisesta, ja osa näistä saasteistahan kulkeutuu sadevesien mukana erilaisiin vesistöihin.
Kaikille teille pulloveden ystäville: osta juomapullo ja täytä se hanasta, se vesi on luultavasti jopa "tuoreempaa" kuin pulloissa myytävä viikon tai kahden aikana väljähtänyt vesi.

Lähteet:
http://www.treehugger.com/files/2009/06/how-many-gallons-of-water.php
http://www.pacinst.org/topics/water_and_sustainability/bottled_water/bottled_water_and_energy.html

Näkyykö sinun vesijalanjälkesi?

Maapalloamme kutsutaan myös siniseksi planeetaksi, sillä veden pinta-ala planeetallamme on suuri. Vesi ei kuitenkaan ole itsestään selvyys kaikille, meille se on. Meillä on mahdollisuus jokapäiväiseen suihkuun ja puhtaaseen juomaveteen. Tajuammeko kuitenkaan kuinka paljon tietämättämme kulutamme maapallomme käytettävissä olevia vesivaroja käyttämiemme hyödykkeiden myötä? Emme näe ns. piilovettä, jolla tarkoitetaan tuotteen koko elämänkaaren aikana tarvittavaa vesimäärää. Tiedätkö sinä oman vesijalanjälkesi?

Vesijalanjälkihän tarkoittaa henkilön tai valtion kulutuksen vaatimaa vesimäärää. Jos totta puhutaan, laskettuani pikalaskurin avulla oman viikottaisen vedenkulutukseni kaikkine piilovesineen, järkytyin. Laskurin mukaan kulutukseni oli 30045l/viikko. Tämäkin tulos pääteltiin sen perusteella syönkö lihaa, juonko kahvia, kuinka usein käyn suihkussa ja mitä mieltä olin muuten kulutuksestani. Miettikää, yli 30 000 litraa vettä viikossa. Meidän suomalaisten keskiverto kulutus on 30 000l/viikko. Kun lukema kerrotaan reilulla viidellä miljoonalla, on vaikea kuvitella paljon vettä oikein kulutamme, varsinkin kun ajattelee, että monissa maissa kärsitään vesipulasta. Täällä me sitten kulutamme suurinpiirtein tietämättämme jokainen kymmeniä tuhansia litroja viikossa.

Vesijälkeen voi olla vaikea vaikuttaa, sillä tarvitsemme jokapäiväisen ruokamme ja muut hyödykkeet, mutta pienillä valinnoilla mekin voimme helposti vaikuttaa vedenkulutukseemme ja näin myös vesijalanjälkeemme. Vältetään siis turhaa vedellä läträämistä, voimme säästää sillä vuodessa jo merkittävän määrän vettä. Otetaan siis haasteeksi hieman lyhyemmät suihkut, pestään täysiä koneellisia pyykkiä ja astioita, ei tiskata juoksevan veden alla ja jäähdytetään juomavetemme kannussa jääkaapissa, näin ei tarvitse laskea litratolkulla vettä viemäriin kylmää vettä odotellessa. Ja ehkäpä vähennämme kahvin juontia yhdellä kupilla päivässä, sillä jo yhden kahvikupillisen piilovesimäärä on hurjat 140 litraa. Miettikää myös mäkissä käydessänne, että yhden hampurilaisen valmistamiseen on kulunut 2400 litraa vettä. Kuinka monta lasta sillä vesimäärällä voisimme Afrikasta pelastaa?









Blog Action Day -blogiteemapäivä

Petitions by Change.orgStart a Petition »



Blogimme osallistuu tänään kansainväliseen Blog Action Day -blogiteemapäivään, jonka aikana blogien kirjoittajat ympäri maapalloa julkaisevat samaan teemaan liittyviä tekstejä. Tänä vuonna aiheena on vesi.

Blogimme tekstejä on kirjoitettu jo aiemmin tällä tai viime viikolla, mutta ne julkaistaan vasta tänään. Postauksien päivämääränä näkyy kuitenkin alkuperäinen kirjoituspäivä, joten teemapäivän tuotoksia löytyy blogistamme aiempien päivien kohdilta:

Ihminen tarvitsee vettä

Veden tuhlaus

Jätevesien puhdistus

Elimistö tarvitsee vettä

Laivajätevesille suunnitellaan täyskieltoa Itämerellä

Vesi ihmisen perusoikeutena

Muiden blogien suomenkieliset teemapäivän kirjoitukset löytyvät listattuina Blog Action Day Participants -sivulta. Mielenkiintoisia lukuhetkiä. Aihe ei ainakaan ole kuiva!

torstai 14. lokakuuta 2010

Earth Hour

Earth Hour on tapahtuma, jossa ihmisiä kehotetaan sammuttamaan valonsa tunniksi tiettynä päivänä. Sen tavoitteena on säästää energiaa ja innostaa ihmisiä torjumaan ilmastonmuutosta. Earth Houriin voi osallistua tavallisen ihmisen lisäksi myös eri organisaatiot, kuten työpaikat, ja kunnat. Sen järjestää WWF.

Vuoden 2009 Earth Hourissa energiaa säästettiin Suomessa noin 100 MWh ja tällöin mukana oli 51% suomalaisista. On hyvä, että tällaisia tapahtumia järjestetään, sillä ne lisäävät ihmisten energiatietoutta ja kannustavat säästämään energiaa. Seuraava Earth Hour on 26.3.2011, osallistukaa siis kaikki!

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Laivajätevesille suunnitellaan täyskieltoa Itämerellä

Maailman meristä Itämeri on lähellä jokaisen suomalaisen sydäntä. Jokakesäisen sinileväesiintymät eivät jätä ketään kylmäksi, vaikka ne eivät omaa uimista ja kesänviettoa haittaisikaan. Itämeren sinilevälautat kertovat karua kieltään siitä, että äiti-meremme voi huonosti.

Itseäni hätkähdytti Helsingin Sanomissa 12.10.2010 julkaistuun uutiseen "Risteilyalukset asettavat ehtoja päästöjen täyskiellolle, Satamilla edessä suurremontti" sisältynyt tieto, että kansainvälisten säännösten mukaan alukset saavat laskea jätevesiään mereen käsittelemättöminä 22 kilometrin päässa rannasta ja käsiteltyinä 7 kilometrin päässä rannasta! Risteilyalukset eivät ole mitään pikkupaatteja: kyse on pienestä taajamasta. Aluksella saattaa olla 2000-5000 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Jätevettä syntyy melkoisia määriä. Laivojen jätevesikäsittely ei myöskään ole kovin kummoista: uutisen mukaan puhdistamot ainoastaan desinfioivat jäteveden ja pilkkovat ja hienontavat kikkareet. Katselenko siis avoviemäriä, kun tuijottelen auringonlaskuun Ruotsin-laivan kannella?

Uutisen mukaan laivojen wc- ja talousvesistä päätyy Itämereen rehevöittäviä ravinteita saman verran kuin keskikokoisesta kaupungista. Fosforia Itämereen pääsee laivojen käymälävesistä kuusinkertainen määrä verrattuna koko Helsingin seudun 800 00 ihmisen aiheuttamaan kuormitukseen.

VTT:n arvion mukaan koko Itämeren kuormituksesta laivajätteiden osuus on kuitenkin pieni: vain 0.3 % fosforista ja 0.04 % typestä. Mutta yksittäisinä pistekuormittajina laivat ovat iso asia. Lisäksi käymäläjätevesien vaikutusta lisää se, että niiden sisältämät ravinteet ovat suoraan levien käytössä. Laivajätevesien vahingollinen vaikutus ei rajoitu pelkästään ravinnekuorman lisäämiseen: jätevedet sisältävät myös taudinaiheuttajia, raskasmetalleja ja vesieliöille haitallisia aineita.

HS:n uutisen mukaan Itämeren laivajätevesikuormaa pyritään nyt toden teolla rajoittamaan. Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO valmistelee jätevesien Itämereen laskemiselle täyskieltoa vuodesta 2013 alkaen. Tästä on periaatetasolla päätetty Itämeren suojelukomission Helcomin ministerikokouksessa toukokuussa Moskovassa. Kielto tulee voimaan, jos satamat pystyvät rakentamaan tarvittavat jätevesijärjestelmät. Tällä hetkellä sellaiset on vain Helsingissä, Visbyssä ja Tukholmassa.

Arvata saattaa, että varustamoissa täyskieltoa vastustetaan. Ne pelkäävät, että muut maailman herkät merialueet seuraavat Itämeren esimerkkiä. Toivottavasti ne tekevät niin!!

HS 12.10.2010

maanantai 11. lokakuuta 2010

Elimistö tarvitsee vettä

Vesi on ihmisen elimistön toiminnan kannalta elintärkeä asia. Sitä tulisi saada päivässä noin 2,5 litraa. Koko määrää ei tarvitse kuitenkaan juoda, sillä saamme vettä myös ruoan joukossa, sekä aineenvaihdunnasta vapautuneena. Vettä poistuu elimistöstämme hien, virtsan, ulostuksen ja hengityksen mukana. Jo 10% nestehukka voi olla hengenvaarallinen varsinkin lapsille ja vanhuksille. Jos siis janottaa, niin kannattaa juoda. Ja paras janojuoma on tietysti vesi.

Ihmiskehosta on vettä 60-70%. Sitä on esimerkiksi kudosnesteissä, veressä ja ruuansulatusnesteissä. Vedellä on monia tärkeitä tehtäviä elimistössämme: Se on tärkein elimistön lämpötilan säätelijä, ylläpitää elimistön eri aineiden välistä tasapainoa ja happamuusastetta, veden mukana ravintoaineet imeytyvät suolistosta elimistön soluihin ja kudoksiin ja sen välityksellä munuaiset poistavat kuona-aineet virtsan mukana elimistöstä pois. Veden sanotaan auttavan myös ihon puhtauteen ja keskittymiseen, sekä vähentävän väsymystä.


Liika vedenjuonti on kuitenkin vaarallista, sillä ihminen voi saada vesimyrkytyksen. Tällöin liiallinen nesteenjuonti tiputtaa veren natriumpitoisuuden liian alhaalle ja veri laimenee. Kohtuus on siis oltava muussakin kuin alkoholin juomisessa. Myrkytystä ei kuitenkaan voi saada ihan huomaamatta, sillä se vaatii 5-10 litran päivittäistä veden nauttimista.

Vesi ihmisen perusoikeutena

Ihminen on suureksi osaksi vettä n.70 % ja ilman vettä eläminen on mahdotonta, joten olisi oikeutettua, että tämä aine olisi perusoikeus jokaiselle maapallon ihmiselle.


Hyvinvointivaltiossa elävä ihminen ei voi ymmärtää sitä, miten kehitysmaissa elävillä ihmisillä on puutetta puhtaasta vedestä. Oikeasti todella suurella prosentilla ei ole käytössään edes tyydyttävää määrää puhdasta vettä ja tämä on maapallolla suuri ongelma. Puhtaan veden puute aiheuttaa sairauksia, jotka voivat johtaa kuolemiin. Miten on mahdollista, että meillä on paljon puhdasta vettä käytössä ja kehitysmaissa ei juurikaan? Kysymys on veden epäoikeudenmukaisesta jakamisesta ihmisille. Minusta on todella väärin, että me käytämme monia litroja vettä päivässä, kun Afrikan lapsilla ei ole vettä edes juotavaksi.



Jotta kehitysmaihin saataisiin puhdasta vettä, täytyisi siellä olla riittävän hyvät vesijohtojärjestelmät. Tämä taas vaatii varallisuutta, mitä näillä mailla ei ole, joten lähtökohdat puhtaan veden saamiselle on vaikeat. Koska eihän mikään valtio vain lahjoita kehitysmaille miljoonia euroja ilman mitään vastapalvelusta. Nykyään vesi on ennemminkin kauppatavara kuin jokaisen perusoikes. Vedestä joudutaan maksamaan, vesimaksut ja pullotetut vedet, onko oikein joutua maksamaan luonnon tuotteesta? Toisaalta on, koska vesijohtojärjestelmät maksaa. Toisaalta taas ei, koska jokaisen tulisi saada tätä välttämätöntä ainetta ilmaiseksi.



Jokainen voi itse miettiä, mitä mieltä on siitä, että vesi ei ole enään jokaisen saatavilla oleva perusoikeus. Toivottavasti tulevaisuudessa maapallon jokaisella ihmisellä olisi mahdollisuus käyttää päivittäin puhdasta vettä.

Energiansäästöviikko 2010


Valtakunnallista energiansäästöviikkoa vietetään 11.-17. lokakuuta 2010.

Kannattaa tutustua näihin energia-aiheisiin sivuihin:
Anssi Kelan ajatuksia - Tyhjät huoneet
KSS Energia
Työtehoseura
Energianeuvoja
Energiaa Suomessa (voit pelata sivun alalaidan energiavisoja)
Helsingin Energia
Lampputieto (energiansäästölamput vs. hehkulamput)
Motiva
Energiateollisuus ry
Ydinreaktioita
Energiatietoinen kuluttaja (PDF-muoto)
Standby
Vampire Energy (vampyyrienergia)
Jarin blogi: Energia
Metsähakkeen energiakäytön hiilidioksidipäästöt
90 % USA:n uudesta sähköntuotannosta on fossiilista
Tuulivoimalatkin vaikuttavat maapallon lämpötiloihin ja sademääriin
Suuret odotukset leväenergiaa kohtaan - realismia vai ei?
Aiheuttaako nettisurffailu oikeasti merkittävät hiilidioksidipäästöt?
Seppo Leinosen luontokuvat ja pilapiirrokset

Kysymyksiä:

Miten itse voisit helpoiten omassa elämässäsi ja omassa kodissasi säästää energiaa?

Standby-sivuston mukaan kännykkälaturin pitäminen pistorasiassa kuluttaa vuodessa keskimäärin 43,92 kWh, vaikka et lataisi kännykkää kertaakaan. Tämä tuottaa 19 kg hiilidioksidipäästöjä. Tämän hiilidioksidimäärän kompensoimiseksi pitäisi istuttaa neljä puuta. Muistatko irrottaa kännykän laturin pistorasiasta silloin, kun et lataa kännykkää? Vai onko laturi koko ajan pistorasiassa kiinni energiaa kuluttamassa?

Paljonko itse kulutat vuodessa energiaa standby-tilojen eli eri laitteiden valmiustilojen päällä pitämisen takia ja paljonko varsinaisen laitteiden käytön takia (laske Standby-sivuston avulla)? Kuluuko energiaa enemmän standby-tiloihin vai varsinaiseen käyttöön? Onko ero suuri? Paljonko käyttösi tuottaa hiilidioksidia ja montako puuta pitäisi istuttaa tuon hiilidioksidimäärän kompensoimiseksi (poistamiseksi ilmakehästä)?

Voit vastata em. kysymyksiin tämän tekstin alta kommenttia-linkistä.
Lisäksi voit kirjoittaa muita mielenkiintoisia faktatietoja ja/tai omia mielipiteitäsi energiantuotannosta ja energiansäästöstä sivun oikean ylälaidan Uusi teksti -linkistä. Kirjoita otsikko, teksti ja tunniste (aihe) omiin laatikoihinsa. Tekstiin voi tehdä linkkejä tekstinkirjoituslaatikon yläosassa olevasta linkkikuvakkeesta (ketju maapallon päällä). Kuvia voi lisätä kuvakuvakkeesta. Voit kuitenkin käyttää vain kuvia, joihin sinulla on käyttöoikeudet (itse ottamasi valokuvat, piirtämäsi + skannaamasi kuvat tai sellaiset netissä olevat kuvat, joihin on selvästi merkitty vapaa käyttöoikeus muualla netissä).

Hyvää energiansäästöviikkoa! Nyt on aika aloittaa On-Off -suhde! Suhdetta vaikkapa tietokoneen tai television kanssa ei kannata jättää Standby-valmiustilaan...

perjantai 8. lokakuuta 2010

Jätevesien puhdistus

Kunnolliseen jätevesien puhdistukseen tarvitaan aina kolme vaihetta: mekaaninen, biologinen ja kemiallinen vaihe.

Mekaanisessa vaiheessa jätevesi johdetaan ritilöiden läpi altaaseen, jolloin suurimmat roskat siivilöityvät vedestä. Tämän jälkeen veden annetaan seistä altaassa, jotta esim. hiekka painuu vettä raskaampana pohjalle, mistä se voidaan kerätä talteen.

Biologisessa vaiheessa hyödynnetään biotekniikkaa. Vesi johdetaan altaaseen ja siihen päästetään hajottajia mm. bakteereita, ameeboja ja sukkulamatoja. Veteen puhalletaan myös voimakkaasti happea, jotta hajoitustoiminnan seurauksena happi loppuisi vedestä. Hajoittajat syövät vedestä orgaanisia ainesosia ja niitä painuu altaan pohjalle, josta ne kerätään talteen. Ne voidaan joko polttaa, jolloin saadaan energiaa, kompostoida maa-aineeksi tai mädättää anaerobisesti, jolloin syntyy metaania, josta saadaan energiaa. Osa hajoittajista kierrätetään uudelleen veteen jatkamaan hajotustoimintaa.

Veteen on vielä kuitenkin jäänyt ravinteita, kuten typen ja fosforin yhdisteitä, jotka aiheuttavat liiallisina pitoisuuksina vesistöjen rehevöitymistä. Siksi tarvitaankin vielä kemiallinen puhdistusvaihe. Suurin osa fosforista puhdistuu, kun veteen laitetaan alumiinin tai raudan yhdisteitä, joiden kanssa reagoituaan fosforin yhdisteet painuvat pohjalle, josta ne voidaan kerätä talteen. Typen yhdisteitä hapetetaan vähemmän haitalliseen muotoon, ja suurimmissa laitoksissa typen yhdisteet voidaan nitrifikaatio-denitrifikaatiobakteerien toimintaa hyödyntäen muuttaa typpikaasuksi. Typpeä ei pienemmissä voimaloissa saadakaan täysin pois vedestä.

Lähteet Ympäristö
Pyhä-Luosto Vesi
(BIOS 3 s.105)

torstai 7. lokakuuta 2010

Veden tuhlaus

Suomella on runsaat vesivarat, mutta silti veden tuhlaus ei ole kannattavaa, koska veden kulutuksen lisääntyessä myös jäteveden määrä lisääntyy. Vettä säästettäessä vähennetään puhdistukseen kuluvia kemikaaleja sekä lämmittämiseen ja pumppaamiseen kuluvaa energiaa. Veden lotraamista kannattaa välttää paitsi talousseikkojen vuoksi, myös siksi, että sillä on yhteys ilmastonmuutokseen. Suomen kasvihuonepäästöistä noin kolmannes tulee asumisesta ja tuosta energiamäärästä keskimäärin 10-20% poistuu käyttämättömänä valumalla alas viemäristä.

Peseytymisessä kannattaa välttää ammekylpyjä, sillä ne kuluttavat viisi kertaa niin paljon vettä, kuin suihkussa käyminen, vaikka totta kai myös suihkujen vedenkulutuksessa on suuria eroja. Tuhlailun loppuminen säästää erityisesti ympäristöä ja rahaa, joten olisi hyvä miettiä, kuinka kauan kuluttaa aikaa suihkussa käydessään. Nimittäin puhtauden kannalta lyhyt suihku on aivan yhtä tehokas kuin pitkä.

Jos peset astioita käsin, muista että et koskaan tee sitä juoksevan veden alla. Se on nimittäin kaikkein tuhlailevin tapa pestä astiat. Taas jos käytät astianpesukonetta, on suositeltavaa pestä vain täysiä koneellisia.

Myös ruuan pois heittämistä voidaan pitää veden tuhlauksena, sillä ruuan kasvattamiseen ja tuottamiseen kuluu uskomattomia määriä vettä.

Voisit siis joskus miettiä, kuinka omalla kohdallasi vähentäisit veden tuhlausta ja estäisit näin omalta osaltasi ilmastonmuutoksen etenemistä.

Ihminen tarvitsee vettä

Ihmisen kehossa on vettä 60-70%, joten on luonnollista, että vesi on elämämme edellytys. Vettä tulisikin saada päivittäin keskimäärin 2,5 litraa, josta juodun veden osuus on noin 1-1,5 litraa. Fyysinen rasitus, esimerkiksi urheilusuoritus, nostaa veden tarvetta. Myös kuumalla ilmalla vettä tulisi nauttia normaalia enemmän. Ihmiskehossa vettä on esimerkiksi kudoksissa, veressä sekä ruoansulatusnesteissä. Vettä poistuu elimistöstä hien, virtsan, ulosteen ja hengityksen kautta.

Vedellä on useita tärkeitä tehtäviä ihmiskehossa. Se on tärkein elimistön lämpötilan säätelijä ja ylläpitää eri aineiden välistä tasapainoa ja happamuusastetta. Veden mukana ravintoaineet imeytyvät suolistosta soluihin ja kudoksiin. Munuaiset poistavat veden avulla kuona-aineet pois elimistöstä virtsan mukana. Lisäksi vesi on osallisena monissa elintärkeissä kemiallisissa reaktioissa elimistössämme.

Elimistön veden tarve ilmenee janon tunteena, jota hormonit säätelevät. Jos ihminen ei juo tarpeeksi, vaarana saattaa olla nestehukka. Jo 10% nestehukka voi olla hengenvaarallinen, joten siksi nesteitä kannattaa nauttia riittävästi. Liiallinen veden juonti ei kuitenkaan ole terveellistä. Siitä voi seurata vesimyrkytys, jolloin veden natriumpitoisuus laskee vaarallisen alhaiseksi. Vesimyrkytystä ei kuitenkaan saa aivan huomaamatta, sillä sen aiheuttamiseksi tulee juoda 5-10 litraa nesteitä.

Suomessa vesi kannattaa ottaa suoraan hanasta. Hanavetemme on hyvälaatuista ja puhdasta, ja ennen kaikkea, se saastuttaa vähemmän kuin kalliit pullovedet. Vesi on paras janojuoma, se ei sisällä energiaa eikä vahingoita hampaita.

tiistai 5. lokakuuta 2010

Eläinten viikko 4.-10.10.2010

Kuvan lähde: Irti mun munista

Tällä viikolla vietetään eläinten viikkoa, jonka aluksi juhlittiin maanantaina eläinten päivää. Päivän järjestämisen aloitti Helsingin eläinsuojeluyhdistyksessä toiminut Constance Ullner jo vuonna 1909. Silloin Helsingissä suurimpana ongelmana olivat näännyksiin ajetut hevoset, nyt hylätyt kissat, koirat ja kanit. Myös kansainvälinen eläinten päivä järjestetään vuosittain 4. lokakuuta, joka on Franciscus Assisilaisen muistopäivä. Italialainen Franciscus Assisilainen (synt. 1181/1182, kuoli 1226) on katolisen kirkon mukaan eläinten suojelupyhimys. Assisilaisen sanoin: "Niin kauan kuin maailmassa on lapsia, kukkia ja lintuja, niin kauan on toivoa."

Eläinten viikon erityisteemana tänä vuonna ovat sikojen oikeudet, joista löytyy lisätietoa Sikatieto-sivustolta. Sivuston ovat tuottaneet Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry ja Eläinsuojeluliitto Animalia ry opetus- ja kulttuuriministeriön tuella. Lisäksi erityinen Irti mun munista -kampanja ottaa kantaa häkkikanaloihin.

Tällä viikolla on (perjantaina 8.10.2010) myös hiljaisuuden päivä. Kuulosuoja.fi ja Kuuloliitto sekä Tinnitusyhdistys tarjoavat faktatietoa kuulovaurioista (mm. tinnitus) ja niiden aiheuttajista. Musiikille omistetulta Kuulosuoja.fi-sivuston alasivulta näkee esimerkiksi erilaisten soittimien aiheuttamat melutasot. Suomen luonnonsuojeluliiton ja Kuuloliiton tiedotteen mukaan myös kodinkoneilla voi olla merkittävä vaikutus meluvaurioiden aiheuttajina. Keittiöstä on tullut kodin meluisin paikka! Monet harrastuksetkin voivat altistaa kovalle melulle.

Mitä eläinten oikeudet merkitsevät sinulle? Millaisia ajatuksia (puolesta ja vastaan) em. kampanjat (Sikatieto, Irti mun munista, Eläinten viikko) sinussa herättävät?

Mitä hiljaisuus merkitsee sinulle? Onko hiljaisuus katoava luonnonvara ja miten voisit itse vaikuttaa asiaan?

Voit lähettää vastauksia em. kysymyksiin tämän blogikirjoituksen kommentteina alla olevasta "kommenttia"-linkistä.