Antti Pilke kirjoitti Helsingin Sanomissa 14.11.2008
Vanhankaupungin edustalta on löydetty suuria pitoisuuksia orgaanisia tinayhdisteitä. Elintarvikevirasto Evira on tehnyt tutkimuksen, jonka mukaan lahti on Suomen meri, - ja järvialueista tinayhdisteiden pahiten turmelema. Tina on päässyt vesistöön laivojen ja veneiden pohjamaalista, jota käytetään levien ja pieneliöiden kasvua vastaan. Tämän pohjamaalinkäyttö kiellettiin EU-maihin rekisteröidyissä laivoissa vuoden alussa. Tosin se ei välttämättä heti pienennä tinan määrää vedessä.
Ahvenet sisältävät keskimäärin 181 mikrogrammaa per kilo tinayhdisteitä. Vanhoissa ja suurissa ahvenissa tinapitoisuus oli jopa 500 mikrogrammaa kilossa kalaa. Kalojen elinympäristö vaikuttaa myös tinan määrään sillä kauempana satamasta tinayhdisteitä on vähemmän. Satama, vanha jätelaitos lahden reunalla, vedenpuhdistamo ja kaatopaikka lisäävät tinan määrää rannassa.
Tinayhdisteitä sisältävän kalan syönti vaikuttaa luultavasti elimistön vastustuskykyyn heikentävästi, mutta siitä ei ole varmaa tietoa. Kaloille tina aiheuttaa hormonitoiminnan häiriöitä.
Eviran Hallikaisen mukaan oli hämmästyttävää, että tinapitoisuuksia löytyi myös puhtaina pidetyistä vesistöistä, kuten Östersundomin yläpuolelta Sipoosta.
Toivottavasti tinapitoisuudet lähtevät laskuun kiellon seurauksena, jotta tuonkin alueen ahvenia voidaan jatkossa huoleti syödä. Onneksi kuitenkin tinayhdisteet eivät ole levinneet rannasta kovin voimakkaasti ulapalle, jolloin niiden esiintyvyys ei ole niin laajaa ja ahvenilla on mahdollisuus uida "puhtaammille vesille."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti