Tämä on Kouvolan Lyseon lukion ympäristöekologian kurssin blogi.
Koulun viralliset kotisivut löydät tästä linkistä ja opettajan henkilökohtaisen blogin täältä.



keskiviikko 4. joulukuuta 2013

600 ihmisen jätevedet vuotaneet järveen!

Lahdessa Joutjärven jätevesivuoto oli odotettua pienempi. Vuodon oletettiin kestävän kolme viikkoa, mutta kestikin vain 2 päivän ajan. Järvestä otetaan vielä bakteeri ja ravinne näyteteitä, jotka kertovat sen nykyisen tilanteen. Joutjärven pienen koon ja pienen valuma alueen takia vesistö on oletettavasti puhdas 4 vuoden kuluessa, kun järven vesi on kokonaan vaihtunut.

"Vesiensuojelupäällikkö Ismo Malin kertoo, että jätevesiputken rikkoutumisen johdosta on Lahden Joutjärveen päässyt arviolta 200–300 kuutiota jätevettä. Vahinko on pelättyä pienempi, sillä aluksi epäiltiin, että vuoto olisi jatkunut jopa kolme viikkoa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että vuoto olisi kestänyt vain pari päivää."

Katariina Luoma
Yle Lahti

http://yle.fi/uutiset/jarveen_vuoti_600_ihmisen_jatevedet_-_vaikutukset_voivat_nakya_viela_pitkaan/6966486

Ei kommentteja: