Tämä on Kouvolan Lyseon lukion ympäristöekologian kurssin blogi.
Koulun viralliset kotisivut löydät tästä linkistä ja opettajan henkilökohtaisen blogin täältä.



maanantai 19. marraskuuta 2012


Suomen sää jälleen epänormaalia?  – ennätyksellisen sateinen lokakuu

Ylen kotimaan uutisen raportoivat jälleen kuukauden keskiverrosta poikkeavaa säätä Suomessa.

Kulunut lokakuu oli jopa ennätyksellisen sateinen. Myös ilman lämpötila heittelehti merkittävästi kuun alkaessa poikkeuksellisen lämpimänä ja päättyessä poikkeuksellisen kylmänä. Keskilämpötila kuitenkin näyttää normaalille, sillä suuret lämpötilan muutokset tasoittivat keskiarvon.

Sadetta tuli lokakuun ensimmäisten viikkojen aikana lähes kaksinkertainen määrä keskivertoon katsottuna.

Kuukauden yli lämpötila oli 16C (Hämeenlinna), matalin taas -25C (Salla). Edellisen kerran näin kylmää on ollut lokakuussa 1995.

Mittausten mukaan koko syksy alkoi myöhässä: etelässä 2 viikkoa normaalia myöhemmin.

Poikkeuksellisen sateinen lokakuu ja heittelehtivät lämpötilat voidaan selittää sattuman avulla, mutta on huolestuttavaa kuinka yhä useammin kuukausien ja vuosien keskilämpötilat poikkeavat keskiverrosta ja normaalista. Tätä ei pystytä selittämään pelkällä sattumalla vaan syyllinen on todennäköisemmin ihmisen itse aiheuttama ilmastonmuutos.

Syy, miksi kuukausien keskilämpötilojen muutokset tuntuvat yleistyvän on toisaalta myös se, että niihin kiinnitetään yhä enemmän huomiota entiseen verrattuna, kun ilmastonmuutoksesta on alettu kiinnostua.
Alkava talvi kuitenkin muistuttaa huolestuttavasti edeltävää, jolloin pysyvä lumi satoi vasta tammikuun alussa.

Toivottavasti ilmastonmuutos voisi odottaa edes sen verran, että saataisiin luminen joulu 2012 !



Kuva on otettu tammikuussa 2012, ei vastaa ihan perinteistä käsitystä tammikuusta? 


Ei kommentteja: