Tämä on Kouvolan Lyseon lukion ympäristöekologian kurssin blogi.
Koulun viralliset kotisivut löydät tästä linkistä ja opettajan henkilökohtaisen blogin täältä.



torstai 15. lokakuuta 2009

Ilmastonmuutos vai Ilmastonvaihtelu

Blogiteemapäivän kunniaksi kirjoittelen Ilmastonmuutoksen vaikutuksista Itämereen.
Se on ollut mm. maankohoamisen ja valtamerten pinnankorkeuksien muutoksien aiheuttamana välillä järvi ja välillä meri. Muutokset jatkuvat nyt sekä tulevaisuudessa.

Itämeren alueen suuri ilmastollinen vaihtelevuus johtuu Itämeren sijainnista Pohjois-Atlantin läheisyydessä. Erityisesti talvella ilmakehässä puhaltavat usein voimakkaat länsituulet, jolloin Pohjois-Atlantilla syntyneet matalapaineet kulkeutuvat Itämeren alueelle. Ne tuovat mukanaan kosteaa ja lämmintä ilmaa, joka havaitaan runsaina sateina ja keskimääräistä lämpimämpinä ajanjaksoina.

Tiedemiehet ovat kuitenkin vahvasti sitä mieltä että ilmastonmuutos vaikuttaa mereen vahvemmin kuin ilmastonvaihtelu varsinkin nyt viimeisten 30 vuoden aikana. Itämeren ekologinen tukirakenne on siis vahvasti muuttumassa joka vaikuttaa koko ravintoverkkoon.
BACC- raportin päätulos on, että ilman lämpötila on kohonnut Itämeren alueella 0.07 ºC vuosikymmenessä(BACC = BALTEX Assesment of Climate Change).

Ei kommentteja: